SuomiAreena teki yleisöennätyksen

Porin SuomiAreena-tapahtuma teki tänä vuonna yleisöennätyksen ja keräsi noin 22 000 kävijää. Kahdeksatta kertaa järjestetyn tapahtuman suosituin tilaisuus oli keskustelu, jossa 80-luvun kansanedustajat haastoivat konkaripoliitikot.

Kesän kiinnostavimmaksi keskustelutapahtumaksi kasvanut SuomiAreena tarjosi tänä vuonna yleisölle laajemman tapahtumavalikoiman kuin koskaan aikaisemmin.

Kaikkiaan 125 tapahtumasta koostunut ohjelma piti sisällään keskustelua mm. ulkopolitiikasta, energiataloudesta, median murroksesta, nuorisotakuusta, sote-uudistuksesta ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksista.

Lisäksi SPR pystytti Poriin näyttävän evakuointileirin, johon yleisö pääsi tutustumaan ja yöpymään. Suosituin tapahtumista oli keskiviikon keskustelu, jossa eduskunnan 80-luvun kansanedustajat haastoivat konkaripoliitikot. Aurinkoisessa säässä käytyä keskustelua seurasi noin 750 katsojaa.

SuomiAreenaa oli mahdollista seurata viikon ajan Porin ohella myös verkossa, sillä keskustelut striimattiin uudistuneille Suomiareena.fi-sivuille ja niitä pystyi katselemaan myös tallenteina Katsomon kautta. Suoria lähetyksiä ja tallenteita oli tarjolla kaikkiaan 60 eri tilaisuudesta.

– MTV haluaa olla mukana sellaisissa tapahtumissa, joissa rakennetaan parempaa huomista ja parempaa yhteiskuntaa. Etsitään keinoja ratkaista asioita keskustelujen kautta. Se sopii meille hyvin mediatalona, koska samalla me saamme uutisia, toteaa MTV3 Uutisten toimituspäällikkö Jussi Eronen.

SuomiAreenan keskustelut kävivät vilkkaana tapahtumapaikkojen ohella myös sosiaalisessa mediassa. Tunnuksella #suomiareena lähetettiin kaikkiaan noin 6000 twiittiä.

SuomiAreenalta televisioitiin viiden päivän aikana neljä aamu-tv-lähetystä ja kolme 45 minuuttia SuomiAreenalla -lähetystä. SuomiAreenan tv-lähetysten tavoittavuus oli noin miljoona katsojaa. Myös Radio Nova siirsi aamulähetyksensä Poriin SuomiAreena-viikon ajaksi.

– Me teimme neljänä päivänä kolme tuntia radiolähetystä Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelmaan. Täältä Porista saimme lähetykseen huippuhaastateltavia, Radio Novan vastaava tuottaja Satu Risteli tiivistää.

SuomiAreena uudistuu

MTV3:n ja Porin kaupungin järjestämän SuomiAreenan konsepti uudistuu ensi vuodesta lähtien. Tapahtumalle tulee vuosittain oma teema, ja ensi vuonna se on asuminen ja ympäristö.

– Tavoitteena on syventää vuosittain näkökulmaa yhteen keskeiseen ja ajankohtaiseen aiheeseen. Tämä tarkoittaa aiheen monipuolista ja perinpohjaista käsittelyä, niin ettei kivikään jää kääntämättä. Malli mahdollistaa samanaikaisesti yhden teeman perusteellisen haltuunoton että tutun runsaan aihekirjon. Tapahtumassa on jatkossakin mukana kymmenet eri järjestöt omine aihepiireineen, SuomiAreenan tuottaja Esa Nieminen kertoo.

Vuonna 2014 teemana on asuminen ja ympäristö ja tapahtuman pääyhteistyökumppanina ympäristöministeriö.

Myös asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen iloitsee asumisen näkyvästä roolista ensi kesän SuomiAreena-viikolla.

– Olen iloinen siitä, että ympäristöministeriö on ensi vuonna SuomiAreenan pääyhteistyökumppani. Asuminen kuuluu meidän kaikkien arkipäivään, joten on hyvä, että SuomiAreena yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä inspiroi meitä puhumaan aiheesta ja myös visioimaan tulevaisuuden asumista. Pidänkin tärkeänä, että asumiseen liittyvät asuvat näkyvät vahvasti ensi vuonna SuomiAreenassa.

Ensi kesänä SuomiAreena järjestetään 14.-18.7.

(MTV3)

Juttua päivitetty 20.40. Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että Pia Viitanen on liikenne- ja viestintäministeri. Viitanen on asunto- ja viestintäministeri.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat