Jukka Korpela: Idän orjakauppa keskiajalla. Ihmisryöstöt Suomesta ja Karjalasta. SKS. 2014. 286 s.
Orjakauppa oli tuiki tavallista keskiajan Euroopassa, Venäjällä, Lähi-idässä, Persiassa, Intiassa ja Keski-Aasiassa. Ei ole ihmeellistä, että siihen kaapattiin myytävää Pohjolan raukoilta metsäsaloilta asti, nykyisen Suomenkin alueelta.
Näin on siis oletettava, ja oletukselle antaa vahvan pohjan historian professori Jukka Korpela Suomessa uraa uurtavalla tutkimuksellaan orjuudesta. Hän on käynyt läpi melkoisen tutkimusmateriaalin monella jo muinaisellakin kielellä useassa eri paikassa.
Oletukselle, ei kivikovalle faktalle, on syynsä. Ei ole olemassa tai ei ole ainakaan löytynyt mittavien arkistopenkomistenkaan jäljiltä mitään, jonka perusteella voisi ilman epäilyksen häivää tunnistaa suomalaisen henkilön. Tästä huolimatta, lähdeaineiston perusteella laaja ilmiö on ulottunut myös Pohjolaan, joten miksi se ei olisi koskenut myös suomalaisia. (Suomalainen tuossa ajassa ymmärrettynä.)
Kirjan ei ole tarkoitus kertoa ”suomalaisorjuuden kansallista historiaa.” Se avaa ilmiön laajempia syitä taloudesta sosiaalisiin tekijöihin. Aikarajaus on viikinkiajalta 1600-luvulle, eli keskiajasta/sydänkeskiajasta varhaiselle uudelle ajalle. Pois jäävät orjuus varhaisessa Skandinaviassa ja isonvihan (1700-1721) aikana vankien kauppaaminen orjiksi aina kauas Mustanmeren ja Kaspianmeren taakse.
Pohjolan orjat Krimille saakka
Pohjola oli orjakaupan periferiaa, mutta maanosan pohjoisilta vyöhykkeiltä kaapattiin ihmisiä orjiksi 1700-luvulle saakka. Keskiajalla orjat Suomesta ja Karjalasta päätyivät Novgorodin alueelle, sitä kautta Dneprille ja Krimin markkinoille. Kun Moskovan asema vahvistui, kauppavirta ohjautui Volgalle ja sieltä eteenpäin Kaspianmeren alueelle.
