Suomessa yleinen olkapääleikkaus on asiantuntijapaneelin mielestä hyödytön – leikkaushoidolla ainoastaan lumevaikutus

Avarrusleikkauksia tehdään Suomessa poikkeuksellisen paljon suhteessa väestöön.

Apu yleisimpään olkapääkipuun ei löydy leikkauksesta, arvioi kansainvälinen asiantuntijapaneeli suosituksessaan. Olkalisäkkeen alaiseksi kipuoireyhtymäksi kutsuttua vaivaa on hoidettu pitkään leikkauksella, mutta uuden analyysin mukaan leikkauksesta ei ole hyötyä kivusta kärsiville.

Aiemmin kipuoireyhtymästä on käytetty nimityksiä ahdas olkapää ja olkapään pinneoire.

Helsingin yliopiston tiedotteen mukaan suositus on Suomen kannalta kiinnostava, koska avarrusleikkauksia tehdään Suomessa poikkeuksellisen paljon suhteessa väestöön. Suosituksen laatineeseen paneeliin kuului kaksi suomalaista kirurgi-tutkijaa.

Asiantuntijat arvioivat, että leikkaushoidolla on ainoastaan lumevaikutus ja vaiva paranee ajan myötä itsestään. Oireyhtymän pitkän ajan ennuste on asiantuntijoiden mukaan hyvä.

Iso keskustelu leikkaustoiminnasta 2:44
Keskustelu yksityisten sairaaloiden leikkaustoiminnasta kuumensi tunteita alkuvuodesta.

Lue myös:

    Uusimmat