Suomessa tavattiin kolme Venäjälle rekisteröityä autoa – voivat Tullin mukaan olla edelleen laillisia

Viikonlopun aikana viranomaiset havaitsivat Suomessa kolme venäläisissä rekisterikilvissä olevaa autoa. Tulli selvittää kyseisten ajokkien Suomessa olon perusteita, kertoo valvontaosaston johtaja Sami Rakshit tiedotteessa.

Tulli muistuttaa, että Suomessa on myös vastedes laillisesti liikenteessä Venäjälle rekisteröityjä autoja. Sellaisia ovat esimerkiksi määräaikaisella, voimassaolevalla työsopimuksella Suomessa töissä olevien Venäjälle rekisteröidyt autot.

Venäjän rekisterikilvissä olevan auton kuljettajan kuitenkin pitää pyydettäessä todistaa Suomessa valvontaviranomaisille oikeus auton käyttöön.

Venäjän rekisterissä olevien autojen EU:sta poistumista koskeva kansallinen kuuden kuukauden siirtymäaika umpeutui viime perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat