Suomessa syödään vuosittain miljoonia kiloja hevosenlihaa

Suomessa käytettävä hevosenliha päätyy suureksi osaksi jalosteisiin, kuten makkaroihin.Colourbox
Julkaistu 11.02.2013 19:32(Päivitetty 19.06.2013 09:38)

Britanniassa vellova hevosenlihakohu ei välttämättä hetkauta suomalaisia samalla lailla kuin saarivaltiossa, sillä maassamme hevosenlihan syöntiin on totuttu.

Suomessa hevosenlihaa päätyy elintarvikekäyttöön miljoonia kiloja.

– Täällä teurastettiin viime vuonna puoli miljoonaa kiloa hevosenlihaa. Ja lisäksi tuodaan kahdesta kolmeen miljoonaan kiloa. Ja nämä menevät elintarviketuotantoon, kertoo MTK:n hevostalousasiamies Maarit Hollmén

Pääasiassa Suomessa käytettävä hevosenliha päätyy jalosteisiin, kuten makkaroihin ja palvituotteisiin.

– Hevosenlihaa myydään enenevässä määrin myös kokolihana ja ravintoloissa.

Vaikka Suomessa hevosenlihaa syödäänkin, liittyy sen käyttöön kuitenkin epäluuloja. Hollménin mukaan tunnesyistä hevosia päätyy teurastukseen vähemmän kuin olisi aiheellista.

Myös monien kuluttajien voi olla vaikea syödä hevosta niihin liittyvien mielikuvien takia.

– Hevosenlihan suhteen on paljon tiedonpuutteesta liittyvää ennakkoluuloa.

Hollmén itse kuitenkin suosittelee hevosenlihaa siinä missä muutakin lihaa.

– Hevosenliha on naudanlihaa jonkin verran vähärasvaisempaa, riippuen tietysti yksilöistä. Ja sen rauta- ja proteiinipitoisuus on hyvä.

Britanniassa on kohistu viime aikoina kahteen otteeseen hevosenlihaa sisältäneistä einesvalmisteista. Pari viikkoa sitten hevosenlihaa löytyi jauhelihapihveistä. Viime viikolla hevosenlihaa paljastui lasagnesta, jonka mainostettiin olevan naudanlihaa.

Hevosenlihan syöminen on Britanniassa vahva tabu.

(MTV3)

Katso Tanja Huutosen juttu (Kymmenen uutiset 11.2.2013)

Sumo video id

Sisältää lihaa tai 527 prosenttia onnellisuutta – tällainen pakkausmerkintä ei onnistu Suomessa

Ruotsissa tehdään rikosilmoitus hevoslasagnesta

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa