Suomessa on todettu yhteensä 40 koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Laitoksen eilisen ilmoituksen jälkeen uusia tapauksia on kertynyt 10 kappaletta.
Sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä että Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on todettu kummassakin kolme uutta tartuntaa. Kanta-Hämeessä, Varsinais-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa on todettu kussakin yksi tapaus.
Kaikki uudet potilaat ovat olleet viime aikoina matkoilla epidemia-alueella Italiassa tai olleet tekemisissä alueelta palanneen kanssa Suomessa, sairaanhoitopiirit kertovat. Sairaanhoitopiirit selvittävät altistuneita ja ovat heihin yhteydessä.
Muissa Pohjoismaissa Suomea enemmän tartuntoja
Maailman terveysjärjestön WHO:n kansallisilta viranomaisilta keräämien tietojen mukaan Suomessa on todettu selkeästi vähemmän tartuntoja kuin muissa Pohjoismaissa.
Eniten tartuntoja on todettu Ruotsissa, jossa niitä on WHO:n seurannan mukaan 248 kappaletta. Norjassa tapauksia oli tiistain tiedon mukaan diagnosoitu 192 kappaletta. Tanskassa ja Färsaarilla tartuntoja on puolestaan tiedossa yhteensä 92 ja viisikon selkeästi pienimmässä maassa Islannissa 65 kappaletta.
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan ei ole todennäköisesti olemassa yksinkertaista selitystä sille, miksi tartuntojen määrä laahaa Suomessa jäljessä muita Pohjoismaita.
Hän arvioi, että Ruotsissa tartuntoja ovat saattaneet edistää suorat lentoyhteydet Iraniin, jossa tauti on levinnyt laajalle. Toisaalta asiaa voi edistää laskettelu- ja lomailukulttuuri Etelä- ja Keski-Eurooppaan.
– Islannissa on paljon läpikulkuliikennettä, joka pysähtyy maassa päivän tai pari. Matkustajavirrat ovat hirveän isoja. Toisaalta voi ajatella, että ne ovat isoja myöskin Helsinki-Vantaalla, hän pohtii.