Suomessa löydetty äärimmäisen vaarallista lääkeainetta – jo pelkkä ihokontakti voi aiheuttaa tukehtumiskuoleman

Tulli kertoo takavarikoineensa Suomessa uutta huumaavaa ja erittäin vaarallista lääkeainetta.

Laboratorio-oloissa valmistettava synteettinen opioidi karfentaniili on vahvuuksiltaan maailman vahvin tunnettu opioidi. Karfentaniili on vaikutuksiltaan jopa 10 000 kertaa voimakkaampaa kuin morfiini.

– Ihminen ei välttämättä tiedä käyttävänsä tätä ainetta, vaan jotkut myyvät sitä toisena aineena suurempien voittojen toivossa, kertoo tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen MTV Uutisille.

Vaarassa ovat sekä huumaavien aineiden väärinkäyttäjät, että valvovat viranomaiset. Hengityksestä ja ihokontaktista elimistöön imeytyvän aineen pelkkä käsittelykin on jo vaarallista.

Jo 0,03 milligramman annos karfentaniilia riittää tappamaan aikuisen ihmisen. Vastaavasti tappava annos heroiinia on noin 30 milligrammaa.

Kuten muutkin fentanyylit, karfentaniili on vaikutuksiltaan keskushermostoa lamaannuttava ja voi aiheuttaa äkillisen, kuolemaan johtavan tukehtumisen.

Sinkkosen mukaan karfentaniilistä tekee houkuttavan kauppatavaran sen edullinen hinta.

– Ketjussa on aina jossain vaiheessa kysymys järjestäytyneestä rikollisuudesta, koska tätä tehdään nimenomaan rahan ansaitsemisen vuoksi.

Karfentaniilia käytetään laillisesti eläinlääkkeenä, esimerkiksi suurten eläinten tainnutuksessa.

Muuntohuumeet ja kipulääkkeet kasvussa

Hannu Sinkkosen mukaan sekä Suomessa että EU-tasolla on selvästi nähtävissä opioidien väärinkäytön sekä muuntohuumeiden käytön lisääntyminen. Sinkkosen mukaan ilmiötä edistää nettikaupan kasvu.

Esimerkiksi verkon pimeillä kauppapaikoilla myytynä karfentaniilin tukkumääristä voidaan Tullin mukaan saada jopa 1 000-kertainen tuotto.

Sinkkosen mukaan muuntohuumeita valmistetaan pääasiassa Aasiassa, mistä ne virtaavat joko suoraan tai välikäsien kautta myös Suomen markkinoille.

Käyttö johtanut kuolemiin Euroopassa

Karfentaniilin käyttöön on Tullin mukaan Euroopassa liittynyt kuolemantapauksia.

Aineen takavarikkoja ovat tämän vuoden kesäkuun loppuun mennessä raportoineet Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskukselle muun muassa Ruotsi, Belgia, Latvia, Liettua, Viro ja Iso-Britannia. Lisäksi ainetta on Tullin mukaan havaittu ainakin Norjassa ja Serbiassa.

Sinkkonen ei halua kommentoida, onko Suomessa paljastunut aineeseen liittyviä kuolemia. Valvontajohtajan mukaan Tullin tarkoituksena on nyt nimenomaan varoittaa käyttäjiä supervaarallisesta aineesta.

– Ylipäätään voisi sanoa, että jos tilaa Tor-verkosta huumaavia aineita, koskaan ei voi olla varma, mitä saa. Aine voi olla jotain ihan muuta. Esimerkiksi tämän tyyppinen aine on hengenvaarallista.

Sinkkosen mukaan verkon pimeiden sopukoiden kautta tilattujen aineiden virtaamista Suomeen estetään muun muassa kotimaisten viranomaisten valvonnalla ja tiedustelutoiminnalla sekä kansainvälisen yhteistyön kautta. 

Juttua päivitetty kauttaaltaan 11:23

Lue myös:

    Uusimmat