Suomen tähtikokit lyttäävät Halloweenin – yksi asia kuitenkin ilahduttaa!
Kaappaus keittiössä -sarjasta tuttu Kari Aihinen, Saaristoruokaa -sarjassa pian ihastuttava Harri Syrjänen ja Meidän Safkaa -ohjelman takana olevat Hanna ja Alexander Gullichsen avautuivat tuntemuksistaan Suomessakin nosteessa olevasta juhlapyhästä Halloweenista. Kurpitsan tarjonta kuitenkin ilahduttaa tähtikokkeja.
Halloweenin vietto näkyy Suomessa vuosi vuodelta enemmän ja enemmän – kurpitsoihin, naamiaiskutsuihin ja ravintoloiden teemailtoihin törmää kaikkialla loka-marraskuun taitteessa.
Television tähtikokit eivät kuitenkaan löydä Halloweenista hurjasti hyvää sanottavaa. Makuja.fi tiedusteli Kari Aihiselta, Harri Syrjäseltä sekä Hanna ja Alexander Gullichesenilta mietteitä Halloweenin juhlistamisesta Suomessa.
Aihisella on kaksi pientä poikaa, joiden mielestä Halloweenina on huvittavaa valmistaa pelottavia kurpitsapäitä.
– Minulla on kotona kaks kundia, joista se on tosi hauskaa, Aihinen kuvailee.
Syrjänen oli Aihisen kanssa samoilla linjoilla ja paljastikin, ettei itse juhlistaisi kyseistä juhlaa.
– Minusta se on ihan kiva juhla pienille lapsille. Mutta ehkä minä en itse sitä välttämättä lähtisi samalla tavalla viettää, Syrjänen kommentoi.
Alexander Gullichsen puolestaan kertoo, ettei hänellä ole ollut varsinaista suhdetta Halloweeniin ennen kuin sitä ryhdyttiin tuomaan myös Suomeen. Halloween-juhlinnan myötä tosin kurpitsat ovat tulleet kauppojen valikoimiin.
– Kurpitsasta saa tehtyä hyvin erilaisia keittoja ja lisukkeita. Mutta meidän perheessä sillä ei ole niinkään mitään merkitystä, Alexander toteaa.
Kurpitsa on monipuolinen raaka-aine
Aina syksyisin kaupoista löytyy runsaasti kurpitsaa ja kokkien mielestä tämä on hieno asia. Kaappaus keittiöstä -ohjelmasta tutun Kari Aihisen mielestä kurpitsa kuuluu syksyyn.
– Kurpitsaa tehdään nyt ja sitten talvella tehdään taas jotain muuta. Kurpitsa on fantastinen raaka-aine, se sopii pikkelöitynä, hillona, pyreenä tai keittona, kokkikomistus valaisee.
Gullichsenit hyödyntävät tällä hetkellä kurpitsaa monipuolisesti omassa ravintolassaan, yksi tuote löytyy, jota he hyödyntävät sesongista toiseen.
– Kurpitsaöljyä käytetään ympäri vuoden, Alexander Gullichsen kertoo.
Hanna kertoo, että kurpitsaöljy valmistetaan kurpitsansiemenistä. Kokkaajaduo kertoo innostuneena tuotteen mahtavuudesta sekä sen erikoisesta värityksestä.
– Aika tumman värinen. Väritykseltään balsamicon ja moottoriöljyn välimuutos. Paahteinen, aika täyteläinen maku, Alexander kertoo.
– Tippa sitä salattiin mukaan, Hanna neuvoo.
Halloweenia vietetään joka vuosi lokakuun viimeisenä päivänä.
(IRA JUVONEN – MTV3)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää