Kuopiossa ennen pääsiäistä tapahtuneen henkirikoksen tekijäksi on paljastumassa poikkeuksellisen pitkän tuomion istunut elinkautisvanki.
MTV3 Uutisten tietojen mukaan teosta epäilty on lieksalainen muurari Pasi Räty, joka tuomittiin vuonna 1990 tehdystä vanhuksen murhasta. Hän oli tuolloin 25-vuotias. Elinkautinen tuomio kesti 22 vuotta. MTV3 Uutisten viime kesänä tekemän selvityksen mukaan Rädyn elinkautinen oli senhetkisistä pisin.
Helsingin hovioikeus päätti viime vuonna, että Räty on laskettava vapaaksi. Päätöksen perustelut ovat salaisia. Hän vapautui tämän vuoden maaliskuun alussa ja ehti olla vapaana vain reilun kuukauden ennen kuin tappoi uudelleen.
Tällä kertaa uhrina oli kuopiolainen tuttava, jonka luona hän aika ajoin majaili vankilasta päästyään. Uhri on 31-vuotias mies.
Tunnusti tappaneensa
Nyt 47-vuotias Räty on tunnustanut teon ja myöntänyt lyöneensä uhria muun muassa rautaputkella ja teräaseella.
Rätyä epäillään taas murhasta, josta ainut mahdollinen rangaistus on elinkautinen. Jutussa epäillään myös kahta muuta henkilöä. Surmayön 3.-4. huhtikuuta tapahtumat eivät ole vielä täysin selvinneet, sillä tekoon osallistuneiden kertomukset illan kulusta ovat osin ristiriidassa.
- Teon motiivi ei ole syvällisesti paljastunut kuulusteluissa, kertoo jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Lyytinen kertoo MTV3 Uutisille.
- Jossain vaiheessa varmaan on hetkellinen naksahdus tapahtunut.
Poliisi jatkaa tapauksen selvittelyä. Räty odottaa jutun syyteharkintaa ja oikeudenkäyntiä poliisivankilassa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää