Suomen pienin kunta, ahvenanmaalainen Sottunga, katoaa kartalta.
Ahvenanmaalainen Sottunga ei pian enää ole Suomen pienin kunta, sillä sitä odottaa kuntaliitos. Ahvenanmaan maakuntahallituksen mukaan Sottunga liitetään johonkin Ahvenanmaan isommista kunnista vuoden 2019 vaaleihin mennessä.
Taustalla ovat Sottungan talousvaikeudet, jotka maakuntahallituksen mukaan eivät ole tilapäisiä.
Sottungassa on 98 asukasta. Merkittävimmät elinkeinot ovat maanviljelys ja kalastus, joista saa toimeentulonsa yli neljäsosa sottungalaisista.
Keskeinen syy kunnan talousvaikeuksiin on vanhustenhoidon jatkuvasti kasvavat kulut. Ahvenanmaan maakunta tukee tänä vuonna Sottungan vanhustenhoitoa 200 000 eurolla. Tukea on tarkoitus jatkaa tarpeen mukaan.
– Tuen tarkoitus ei ole pelastaa Sottungan kuntaa. Tavoitteena on huolehtia siitä, että vanhukset saavat palvelut ja hoidon, joihin heillä on oikeus, selvittää Ahvenanmaan talousministeri Mats Perämaa (lib.).
Tarvitaan kestävä ratkaisu
Sottungan kunnansihteerin Kennet Lundströmin mukaan tilannetta on vaikea kommentoida, koska Sottungan tulevaisuus on vielä varsin epäselvä.
– Muutos tulee joka tapauksessa, haluamme sitä tai emme. Meidän on etsittävä ratkaisua, joka on pitkällä aikavälillä kestävä, sanoo Lundström.
Yksi vaihtoehto on se, että pienet saaristokunnat Kumlinge, Kökar, Brändö ja Sottunga liitetään yhdeksi isommaksi kunnaksi.
Osa laajempaa kuntauudistusta
Ahvenanmaan maakunnan hallintokansliassa työskentelevä juristi Mikael Juresta toteaa, että maakuntahallituksen toimintamahdollisuudet ovat rajalliset.
– Suomessa valtio voi määrätä kunnalle pakkoliitoksen, jos kunnasta tulee maksukyvytön. Ahvenanmaalla tällaista lainsäädäntöä ei ole, sanoo Juresta.
Sottungan kohtalo on osa Ahvenanmaan laajempaa kuntauudistusta. Sanomalehti Hufvudstadsbladetin mukaan uudistuksen tavoitteena on neljä kuntaa nykyisten kuudentoista sijaan.
Uusimmat
-
18:06
Toimittajalta paljastus kulisseista: Näin Euroviisujen mediatilassa reagoitiin Windows95manin esitykseen
-
18:01
Presidentti Stubb ja Saksan liittokansleri Scholz keskustelivat Ukrainan tukemisesta
-
17:47
Suomessa ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia
-
17:36
Skandaali muhi Cat Catin viisuhitissä – paljastavat vihdoin totuuden: "Yle ei halunnut meitä Euroviisuihin"
-
17:33
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
17:25
Mikael Granlund saapui Leijoniin ja pisti heti merkille Konsta Heleniuksen – "Jotain samaa kuin mitä minussa oli"
-
17:23
Viro kutsuu Venäjän suurlähetystön johdon kuultavaksi: "GPS-häirinnällä vakavia vaikutuksia lentoliikenteeseen"
-
17:10
Hilary Duffin neljäs lapsi on syntynyt – jakoi hellyttävät kuvat pienokaisesta
-
17:07
Vantaa aikoo muistaa Viertolan koulun sankariopettajaa
-
17:05
Työministeri Arto Satosen arvio: Kiistelty lakkolaki tulee voimaan alkuperäistä aikataulua nopeammin
-
16:59
"Sähköhärpäkkeellä" punaisia päin Helsingissä – sakothan siitä tuli
-
16:45
HIFK-hyökkääjä yllättyi Leijonat-johdon MM-ratkaisusta – vierellä yhtäkkiä kaksi NHL-hyökkääjää: "Jumalauta!"
-
16:38
Kultaleijonan mittava ura jatkuu Kärpissä
-
16:36
Game of Thrones -sarjasta tuttu Ian Gelder on kuollut – aviomieheltä riipivä ulostulo: "En tiedä, mitä teen ilman häntä"
-
16:17
Poliisi etsii: Missä on jo viikkoja kateissa ollut 18-vuotias?
-
16:14
Näin irtisanottu emeritusprofessori selittää Venäjä-yhteistyötään: "Tämä on vakava asia"
-
16:13
Poliisi tutkii nyt myös kansanedustaja Vornaseen kohdistunutta uhkausta
-
16:11
Kunnan työntekijä erehdytettiin maksamaan 55 000 euroa huijareille – poliisi varoittaa erilaisten huijausten aallosta
-
16:06
Kiinteistön purkutöissä havaittiin pieni määrä säteilyä Helsingissä – pelastuslaitos tarkasti tilanteen
-
16:01
Norjan lohen himolla karut seuraukset: Perinneherkku vaarassa
-
Lataa lisää