Tänään juhlitaan satavuotiasta Suomen lippua. Siniristilipun syntyperä on yhtäältä kompromissi ja ristiriitainen, sillä alkujaan kaikki eivät lippua hyväksyneet.
Kirjailija Kimmo Kiljunen kertoo Huomenta Suomessa tänään juhlittavan siniristilipun historiasta. Lippua tutkinut kirjailija kuvailee sitä lipuksi, joka tunnustaa sekä kansakunnan isän että äidin.
– Lipussa on pohjoismainen risti, joka viittaa myös uskontoon ja sinivalkoiset värit viittaavat meidän läheisiin suhteisiin keisarilliseen Venäjään, Kiljunen kuvailee.
Siniristilippu ei kuitenkaan ollut läpihuutovalinta, vaan kovinkin erilaisia lippuvaihtoehtoja esitettiin suunnitteluvaiheessa. Moni piti punavalkoista lippua luonnollisena valintana leijonalipun vuoksi. Sininen ja valkoinen olivat venäläisten purjehdusseurojen lipun värit.
Alkuun siniristilippu herätti vastustusta
Akseli Gallen-Kallela on suunnitellut Suomen markan setelit, armeijan univormut ja ritarikuntien merkit, Kiljunen luettelee. Taiteilijaa pyydettiin suunnittelemaan myös versio Suomen lipusta.
Kiljunen kertoo, että Gallen-Kallelalle siniristilippu oli jopa uskomattomalta tuntuva ajatus. Hän itse suunnitteli Suomen lipuksi valkopohjaista ristilippua, jonka väreissä olivat punainen ja keltainen.
– Gallen-Kallelan suunnitteleman lipun ajatuksena oli, että koska valkoiset voittivat sodan, punapohjainen leijonalippu ei enää kelvannut. Valtion lipuksi sopisi valkopohjainen lippu, jossa on skandinaavista yhteneväisyyttä. Lipussa kunnioitettiin heraldisesti oikein leijonalipun punakeltaisia värejä, Kiljunen selventää.
Siniristilippuun päädyttiin kuitenkin eduskunnan äänestyksellä. Siniristilippua vastustivat Kiljusen mukaan erityisesti suomenruotsalaiset. Lippua eivät myöskään kaikki ottaneet heti omakseen: työväki ei halunnut ottaa omakseen sisällissodan voittaneita tunnustanutta lippua.
– Vasta talvisota, jota minä kutsun Suomen suureksi isänmaalliseksi sodaksi, vihki lipun kaikkien käyttöön.