Suomen kaikkien aikojen uimari: Forssell on oikeassa

Jani Sievinen liputtaa jalkapalloilija Mikael Forssellin taannoisten MTV Sportille antamien kommenttien puolesta.

Mikael Forssellin mielestä varsinaisen päälajin valinta olisi tärkeää tehdä mahdollisimman nuorena, jotta lajitaidot kehittyisivät aikaisessa vaiheessa ja toistoja tulisi siten valtavan paljon. Jani Sievinen komppaa yhtä Suomen kaikkien aikojen parasta jalkapalloilijaa.

- Forssell on oikeassa. Hienoa, että hän nosti asian tapetille. Tämä on aihe, josta moni luulee tietävänsä paljon, mutta ei todellisuudessa voikaan tietää riittävän paljon. Esimerkiksi minä harjoittelin aikoinaan uintia 6-16-vuotiaaksi asti ilman yhtäkään vapaapäivää. Kerran päivässä oli harjoitukset. Se oli äärimmäisen kovaa mutta palkitsevaa, Sievinen hymähtää.

- Sen lisäksi harrastin, paino sanalle harrastin, noin kaksi kertaa viikossa jotain muuta: painia, hiihtoa, jalkapalloa, yleisurheilua tai koripalloa. Mutta alleviivaan, että nämä muut lajit olivat minulle pelkkiä harrastuksia, jotka tukivat päälajiani - eli uintia, entinen huippu-uimari Sievinen painottaa

Sievinen yhtyy allekirjoittaneen näkemykseen minimaalisin varauksin siitä, että maailman absoluuttiselle huipulle ei voi päästä kilpailluissa lajeissa ilman varhaista erikoistumista.

- Poikkeustapauksia voi joskus ani harvoin tulla, mutta kaiken lähtökohtana on se, että juuri globaaleissa ja erittäin vaativissa lajeissa, kuten esimerkiksi jalkapallossa ja uinnissa, on yksinkertaisesti erikoistuttava mahdollisimman varhain, jos haluaa tähdätä ihan sinne kirkkaimmalle huipulle. Se ei silti poista sitä, etteikö itse lajiharjoittelu voi olla monipuolista.

Suomessa taannoin tehty tuore tutkimus on hämmentänyt huippu-urheilupiirejä toden teolla. Jotkut ovat avoimesti jopa naureskelleet tutkimukselle.

- Sanon vielä sen, että mikään harrastus ei saa koskaan häiritä tippaakaan keskittymistä päälajiin, jonka on oltava aina kaiken toiminnan keskiössä alusta asti. Tein itse kaiken urallani lapsesta asti uinnin ehdoilla. Vain ja ainoastaan uinnin. Höntsäily vapaa-ajalla on tietysti asia erikseen, mutta näitä asioita ei pitäisi koskaan sekoittaa keskenään. En voi ymmärtää, miksi niin monella ihmisellä Suomessa menee tässä asiassa puurot ja vellit täysin sekaisin, eräs Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä urheilijoista näpäyttää.

Lue myös:

    Uusimmat