Suomalaistähdet ruotivat Fifty Shades of Greyn: Leikkihuone yllätti

Perjantaina Suomessa ensi-iltansa saava Fifty Shades of Grey -elokuva kuohuttaa etenkin ulkomailla. Mitä elokuvasta pitivät sen eilen nähneet suomalaistähdet?

Brittikirjailija E.L. Jamesin huippusuositun Fifty Shades of Grey -kirjan menestys poiki tarinalle Hollywood-elokuvan. Elokuvan Suomen ensi-ilta on perjantaina 13. helmikuuta.

Moni suomalaistähti näki kohutun elokuvan jo ennakkoon keskiviikkona kutsuvierasensi-illassa. Toimittaja Anastasia Steelen ja liikemies Mr. Greyn erityislaatuisesta suhteesta kertova elokuva on kuumentanut tunteita rohkean sisältönsä vuoksi ja joissakin maissa elokuvan esittäminen on jopa kielletty.

Mitä mieltä olivat suomalaistähdet?

Miss Suomi 2014 Bea Toivonen kertoo suunnanneensa näytökseen avoimin mielin, sillä nainen ei ollut lukenut kirjoja tai kuullut tarinasta paljoakaan ennakkoon.

– Minulla ei ollut mitään odotuksia, joten kaikki mitä valkokankaalla tapahtui, tuli yllätyksenä. Etenkin se leikkihuone, Toivonen naurahtaa.

Vaikka elokuva on saanut monissa medioissa murskatuomion, Toivonen ei lyttää elokuvaa.

– En sanoisi että se oli huono, ihan hyvä aikuistenleffa se oli. Seksikohtauksia ja piiskausta oli aika paljon, joten ikäraja saisi kyllä mielestäni olla korkeampikin.

Myös missikollega Sara Sieppi sen piti elokuvasta. Kirjoihinkin tutustunut nainen tiesi valmiiksi, mitä odottaa.

– Olen kuullut, että elokuvaa on enimmäkseen haukuttu, mutta itse tykkäsin siitä tosi paljon! Kaksi tuntia meni niin nopeasti, ettei tarvinnut kertaakaan edes puhelinta katsoa, Sieppi naurahtaa.

Elokuvaa on kritisoitu erityisesti siitä, että seksikohtauksia on ennakko-odotuksiin nähden melko vähän ja nekin ovat luonteeltaan toivottua hillitympiä. Myös kirjat lukenut Sieppi myöntää kuvitelleensa leffan rohkeammaksi, kuin se lopulta oli.

– Minusta kokonaisuus oli kuitenkin hyvä. Joidenkin mielestä meno oli liian pehmopornomaista, mutta minusta ei olisi tarvinnut näyttää yhtään enempää! Muuten olisi voinut olla jo vähän epämukavaa istua siellä salissa.

Jungner: Ei tippaakaan eroottinen elokuva

Kansanedustaja Mikael Jungner kävi katsomassa elokuvan tyttöystävänsä Emilian kanssa. Miehen mielestä elokuvan aiheuttama kohu on enimmäkseen turha, mutta ei yllättävä.

– Elokuvan aiheuttama kohu on suurelta osin aiheeton – ei siinä kovin järisyttävää sisältöä ollut. Toisaalta jo se asetelma, että edes puhutaan anustapeista vaikka niitä ei näytetäkään, on etenkin Yhdysvalloissa tosi uusi juttu. Siinä mielessä leffassa kyllä oli uusi ote, Jungner analysoi.

Jungner ei kadu että kävi katsomassa elokuvan, mutta kertanäkeminen riitti miehelle hyvin.

– Näyttelijöillä oli kyllä luonnetta ja karismaa, mutta tarina oli köykäinen. Syntyi sellainen vaikutelma, kuin puhuttaisiin suurista elämän kysymyksistä Harlekiini-kirjassa. Mielestäni elokuva oli kuitenkin myös avoimesti itseironinen, ja osa repliikeistä oli tarkoituksella korneja.

Nostattaako elokuva katsojassaan romanttisia väreilyjä? Jungnerin mukaan ei.

– Vaikka paljasta pintaa oli paljon, elokuva ei ollut lainkaan eroottinen eikä tippaakaan seksikäs. Alistaminen ja sitominen ovat yhä sellaisia tabuja, että luulen, että elokuvasta tehtiin tarkoituksella epäseksikäs. 

Lajissaan elokuva on kuitenkin tavallaan ainutlaatuinen.

– On olemassa ihmissuhde-elokuvia ja suoraviivaista aikuisviihdettä. Tämä elokuva pyrki ja pääsi siihen välimaastoon, mutta nyt tiedämme, miksi sitä genreä ei ole olemassa: epäseksikäs elokuva seksistä ei ole kovin kiinnostava!

Laulaja Janna Hurmerinta sanoo suoraan, ettei elokuva ollut hänen makuunsa.

– En tykännyt ollenkaan, minusta se oli tosi tylsä. Tosin koska en ollut lukenut kirjoja, ei minulla ollut mitään odotuksiakaan. Lähdin leffaan kavereideni kanssa ihan ex tempore, Hurmerinta kertoo.

Nainen kertoo saaneensa tietää ennen saliin astumista elokuvan sisältävän rohkeita kohtauksia, mutta yllätyksiä tuli eteen elokuvan aikanakin.

– Sadomasokismi tuli kyllä yllätyksenä – myös mukana olleille miespuolisille ystävilleni. Olin aika ihmeissäni.

– Elokuvan aihe on aika deeppi, joten ymmärrän siitä syntyneen kohun täysin. Mielestäni sitä pitääkin miettiä, että onko tuollainen ihan normaalia – minun mielestäni tuollainen jäbä ei ole ihan normaali. Ja ikärajanahan tässä oli vain K16, laulaja muistuttaa.

Hurmerinta kehuu elokuvan tähtiparia Jamie Dornania ja Dakota Johnsonia, mutta muuten teos ei saa laulajalta kiitosta.

– Näyttelijät tekivät mielestäni parhaansa käsikirjoituksen kanssa, mutta tarina ei oikein kantanut.

Lue myös:

    Uusimmat