Etenkin näin jääkiekon MM-kisojen aikaan karismaattiset urheilijat saavat kisakatsomoissa istuvan naisen jos toisenkin huokailemaan ihastuksesta. Suomalaiskiekkoilijat paljastivat Helmelle omat vinkkinsä siihen, kuinka jääkiekkoilijan iskeminen ikiomaksi onnistuu.
Suomen hurmaavat Leijonat kertoivat ujostellen Helmelle omat vinkkinsä siihen, kuinka jääkiekkoilijan iskeminen onnistuu naiselta.
Vaikka missejä pidetään tuttuina jääkiekkoilijoiden kainaloista, eivät Suomen Leijonat punastelustaan huolimatta myöntäneet, että jääkiekkoilijan iskemiseen tarvittaisiin ilmiömäistä feminiinisyyttä tai kummallisia vippaskonsteja. Aitous ja rohkeus ovat avaimia suomalaisen jääkiekkoilijan sydämeen.
Kaikki puheenaiheet eivät kuitenkaan sytytä jääkiekkoilijaa. Keskushyökkääjänä pelaava Jarkko Immonen, 30, kieltäisi yhden puheenaiheen naisilta kokonaan, mikäli mielessä on onnistuminen jääkiekkoilijan hurmaamisessa.
– Tuskin kannattaa ainakaan jääkiekosta puhua, ehkä siis jostain aivan muusta. Minä luulen, että aivan tavalliset jutut toimivat, ettei siinä mitään ihmeellisiä iskuvinkkejä tarvita, Immonen toteaa.
Tähtihyökkääjä Jussi Jokinen, 29, neuvoo unohtamaan turhan yrittämisen.
– Itse olen ollut niin kauan parisuhteessa, etten edes muista, millaista on olla sinkku. Varmaan olisi hyvä olla ihan oma itsensä. Se varmaan sitten kolahtaa tai ei kolahda, ei siinä mitään sen ihmeellisempää ole, Jokinen vinkkaa.
Leijonien apuvalmentaja , 45, neuvoo naisia ottamaan huomioon suomalaisen ujouden. Aina miehen ei tarvitse olla se, joka tekee aloitteen.

