Suomalaisnaisten uusi villitys: Rohkean eroottiset valokuvat ovat hittilahja miehille
Rohkeat valokuvat omasta itsestä ovat nouseva trendi suomalaisnaisten keskuudessa. Naiset käyvät ammattilaisvalokuvaajan studiossa ottamassa itsestään vähäpukeisia kuvia, jotka he myöhemmin lahjoittavat puolisolleen.
– Kyllä tämä on luultavasti muotokuvauksen yksi nouseva trendi. Lahjojen hankkiminen miehille voi joskus olla hankalaa, joten tällainen kuva voi olla aivan loistava idea, kertoo valokuvaaja Minna Annola.
Suurin osa Annolan kävijäkunnasta koostuu 20–30-vuotiaista naimisiin aikovista naisista, mutta on kuvattavana käynyt yli 40-vuotiaitakin asiakkaita.
– Nyt on alkanut tulla sellainen trendi, että halutaan ottaa kumppanille hääpäivälahjaksi kuva, koska ennen naimisiin menoa ei tullut ajatelleeksi tällaista. Kuvia on otettu myös joulu- tai synttärilahjaksi, Annola kertoo.
– Yksi kuvattava oli esimerkiksi ollut jo kauemmin naimisissa, mutta hänellä ei ollut aikoinaan tällaista mahdollisuutta.
Useat naiset haluavat ikuistaa nuoren vartalonsa ennen ajan, iän ja lasten tuomia jälkiä. Annola muistuttaa, että kuvankäsittelyllä saa ihmeitä aikaan.
– Kuvankäsittelyllä voidaan tehdä tänä päivänä vaikka mitä. Olen silotellut naamasta rypyt, ja kyllä hienovaraista muokkausta voi tehdä muuallekin kuin kasvojen alueelle.
Kuvaukset mahdollisia ympäri Suomen
Annolan mukaan huomenlahjakuvat kiinnostavat yhä useampia. Trendi on kehittynyt ympäri Suomea pikkuhiljaa.
– Ensimmäisiä huomenlahjakuvia otettiin jo noin kuusi vuotta sitten, jolloin ne rantautuivat Suomeen. Valokuvaajat eri paikkakunnilla ovat alkaneet nostattaa huomenlahjakuvausta suuremmaksi trendiksi. Tieto on myös levinnyt internetin keskustelupalstoilla.
Vilkkaimpina sesonkiaikoina Annolalla on käynyt noin kolme huomenlahjakuvattavaa viikossa. Naiset tulevat kuviin myös ystäviensä kanssa.
– Sehän on ihan loistohomma, jos kaverit tulevat yhdessä kuvaan. Kun molemmat ottavat omat kuvansa, niin kynnys saattaa madaltua, ja kaverit voivat tsempata toisiaan.
Kuviin on saanut tuoda omia asuja, ja rohkein asu, jota Annola on kuvannut, on tuhma lääkärin asu. Kuvat ovat lähinnä naisellisen kilttejä.
– Pornon puolelle meneviä kuvia en alkaisi ottaa. Kyllä sen täytyy olla hyvän maun rajoissa.
Kuvat: Colourbox.com
Lisää huomenlahjakuvauksestawww.minnaannola.net
Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer
Uusimmat
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
17:21
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Varkaat veivät huomattavan määrän kirkollista esineistöä Helsingissä – myös ovia rikottu
-
17:15
F1-unelma toteen! Hurjapäisen suorituksen James Bond -elokuvassa tehnyt Jessica Hawkins toteutti harvinaisen tempun
-
Lataa lisää