Laulaja Tony Montana eli Pasi Hailio karisti ylimääräiset kilonsa kahdessa viikossa.
Tony kertoo olleensa keittokuurilla, jonka aikana syödään kolme pussikeittoannosta, noin 500 kaloria, päivässä.
– Olen kuitenkin iso kundi, joten ei se riittänyt. Lisäsin siihen kanaa, kalaa ja raejuustoa. Näistä tuli noin 1 000 kaloria päivässä. Seitsemän kiloa lähti kahdessa viikossa, osa siitä tietysti nestettä, hän toteaa.
Miehen mukaan kiloja oli kertynyt vuosien myötä epäterveellisten elämäntapojen seurauksena.
– Kyllähän sitä painoa viisikymppisellä äijällä jo on, kun on viettänyt pahamaineista muusikon elämää.
Nyt hän kuitenkin aikoo saada painon pysymään kurissa. Punttisalitreenin lisäksi hän aloittaa kesän myötä golfkauden ja vähähiilihydraattisen ruokavalion.
– Se onkin minulle pahin rasti, sillä olen aina ollut leivän mussuttaja. Mutta sekä vaimoni että bändini kitaristi vetävät vähähiilarista systeemiä ja kun näkee tulokset, siihen täytyy uskoa.
Tony on julkaisemassa uutta musiikkia kesän korvilla ja palaa myös pitkästä aikaa paloesimiehen töihin.
– En ole tehnyt niitä hommia pariin vuoteen, mutta nyt menen tuuraamaan muiden lomat. Itse en sitten pääsekään lomailemaan, mutta ehtii sitä myöhemminkin, hän tuumaa.
(MTV3)