Mainos

Suomalaiskiipeilijä koki lumivyöryn voiman lähellä aluetta, jossa suomalaiset katosivat – hurja kokemus jätti pelon: "Olin kuin betoniin valettu"

12:23
Huomenta Suomessa keskusteltiin lumivyöryistä ja niihin varautumisesta.

Suomalaiskiipeilijä joutui lumivyöryn pyöritykseen laskeutuessaan Mallatunturin rinnettä. Tapaus sattui noin 30 kilometrin päässä alueelta, jossa Norjassa kadonnutta seuruetta yhä etsitään.

– En pystynyt liikkumaan senttiäkään. Olin kuin betoniin valettu, kuvailee tamperelainen kiipeilijä kokemaansa lumivyöryä 30 vuotta tapahtuneen jälkeen.

Hän ei halua esiintyä jutussa nimellään, mutta kolmen suomalaisen miehen ja yhden ruotsalaisen naisen katoamisen sai tapauksen nousemaan jälleen mieleen. 

Mies oli aloittanut kiipeilyn kahdeksan vuotta ennen tapahtunutta ja kokemusta oli kertynyt muun muassa Alpeilta ja Etelä-Amerikasta. Hän kuitenkin ymmärtää nyt, ettei osannut ottaa lumivyöryvaaraa vielä tuolloin tarpeeksi vakavasti.

Lisäksi vyöryä edelsi onnistunut kiipeilyreissu Pohjois-Norjan Lyngenissä.

– Jotenkin sitä vain ajatteli, ettei Suomessa voi tapahtua lumivyöryjä. Tapahtuneen jälkeen olen kuitenkin ollut yleensä porukasta se kaikkein varovaisin vyöryjen suhteen.

Paluumatkalla Norjasta kiipeilijät pysähtyivät vielä Kilpisjärvellä ja päättivät tehdä päiväreissun Tamokdalenin itäpäähän Mallatunturille. Siellä kahdestaan liikkeellä olleita kiipeilijöitä odotti Kitsiputous, Suomen korkein yhtenäinen vesiputousten sarja.

"Kypäräni pulpahteli silloin tällöin esiin, kun menin lumen mukana"

Putouksen huipulla kaksikko irrotti turvaköyden, joka sitoi heidät toisiinsa. He aloittivat laskeutumisen Mallatunturin rinnettä alas. Silloin laatoiksi kerrostunut, painava lumimassa lähti liikkeelle suoraan tamperelaisen kiipeilijän jalkojen alta.

– Vyöryn yläpuolelle jäänyt kaverini näki, kuinka punainen kypäräni pulpahteli silloin tällöin esiin, kun menin lumen mukana. Yritin tehdä jonkinlaista uimaliikkeen kaltaista ja pysyä pinnalla.

Laattavyöryn uhriksi joutunut tamperelaiskiipeilijä syöksyi lumen mukana reilut 50 metriä. Tämä tapahtui noin 30 kilometrin etäisyydellä Blåbärfjellet-tunturista, jossa neljän kadonneen kiipeilijän etsinnät yhä jatkuvat.

– Kun vyöry pysähtyi, vain pääni ja toinen käteni olivat pinnalla. Olin lumen alla ihan kummallisella kaarella jähmettyneenä, vähän kuin väärään suuntaan taivutettu jousi.

"Tietty pelko siitä, että jää lumen alle uppeluksiin, kasvoi"

Kiipeilijän ajatukset olivat yllättävän rauhalliset ja rationaaliset heti vyöryn pysähdyttyä. Hän ohjeisti toveriaan laskeutumaan apuun kiertoreittiä, ettei lumimassa lähtenyt uudestaan liikkeelle. Kaksikolla oli päällä jääkiipeilyvarusteet, mutta lumivyörypelastukseen oli käytettävissä vain lapio.

Alle 10 minuutissa kiipeilijä kaivettiin vapaaksi lumen raskaasta syleilystä. Hän tunsi olonsa silloin jopa hiukan rehvakkaaksi ja näytti voitonmerkkiä paikalla otetuissa valokuvissa. Ikävät ja ahdistavat tuntemukset iskivät vasta päivien, viikkojen ja kuukausien jälkeen.

– Myöhemmin tuli tuntemus, että tässä olisi voinut käydä todella pahasti. Sekä varovaisuus lumivyöryjä kohtaan, että tietty pelko siitä, että jää lumen alle uppeluksiin kasvoi.

"Jossakin päin tuli jatkuvasti vyöryjä"

Lumivyöryn kokenut kiipeilijä ei kaikesta huolimatta luopunut huippujen valloittamisesta. Esimerkiksi vyöryä seuranneena vuonna hän matkasi jälleen Lyngeniin ja Tamokdalenin alueelle Blåbärfjellet-tunturin läheisyyteen, mutta olosuhteet eivät olleet kiipeämiselle suotuisat.

– Siellä jylisi yötä päivää. Jossakin päin tuli jatkuvasti vyöryjä. Riski oli niin suuri, että emme lähteneet kiipeämään. Olin tullut edellisenä vuonna hyvin varovaiseksi ja toisaalta myös tietoa vyöryistä oli karttunut aina vain lisää. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.