Suomalaishyppääjällä poikkeuksellinen mäkikarsinta – "Oli jopa mukavaa"

Jarkko Määttä myhäili onnistuttuaan viimeaikaiseen tasoonsa nähden kelvollisesti suurmäen karsinnassa MM-kisoissa Innsbruckissa. Määttä hyppäsi 115,5 metriä ja selviytyi karsinnan 36. miehenä lauantaiseen kilpailuun.

– Oli hyvä, että sain onnistumisen kisatilanteeseen. Viime aikoina ei ole näkynyt pieniäkään onnistumisia kisatilanteessa. Nyt oli ihan kiva, että sai onnistumisen. Oli jopa mukavaa, Määttä sanaili.

Karsinnan parhaana suomalaisena Antti Aalto hyppäsi 114,5 metriä ja sijoittui 27:nneksi. Aalto koki, ettei hänen hyppynsä ollut jouheva, vaan "kaksiosainen, ei niin yksinkertainen suoritus".

– Se oli kyllä aika huono. Siihen jäi paljon parannettavaa, mutta pääasia, että sillä kilpailuun päästiin, Aalto kommentoi.

Eetu Nousiainen selvitti karsinnan täpärästi ja oli viimeinen 50:s mies, jolle irtosi kisapaikka. Nousiaisen hyppy kantoi 108,5 metriin.

– Koekierros antoi odottaa ihan hyvää päivää, mutta tuo oli paluu arkeen. Vaikeaa on ollut täällä hypätä. Vääriin asioihin meinaa itse keskittyä. Pitäisi vain pitää homma simppelinä ja tehdä sitä, mitä osaa. Ei sen sen vaikeampaa pitäisi olla, Nousiainen ruoski itseään.

Nousiainen korosti Aallon tavoin, että hänellä on tästä vain petrattavaa. 

– Ainut mahdollisuus, mitä tuossa on, on lähteä vain seuraavaa hyppyä kohti, ja katsoa, mitä sieltä sitten tulee. Toivottavasti se onnistuisi vähän paremmin kuin tämä.

109 metriä hypännyt Andreas Alamommo karsiutui ensimmäisenä miehenä kilpailusta ja oli karsinnan 51:s.

Suurmäen kilpailu alkaa huomenna lauantaina Suomen aikaa kello 15.30.

Lue myös:

    Uusimmat