Pimeys on jo laskeutunut Bangladeshin Cox’s Bazarin pakolaisleirien ylle, kun Suomen Punaisen Ristin ympärivuorokautisen kenttäsairaalan ylihoitaja Eeva Matsuuke vastaa puhelimeen. Aamulla kello 7.30 alkanut työpäivä on teoriassa ohi. Käytännössä se ei ole ohi ikinä.
– Olen kuulolla, jos jossakin tarvitaan apua, Matsuuke sanoo.
Video: Monet rohingya-naiset ovat joutuneet raiskatuksi pakomatkallaan. Nyt he synnyttävät rikoksesta alkunsa saaneita lapsia.
Matsuuken päätehtävä on johtaa 18 kansainvälisen ja 26 paikallisen sairaanhoitajan ja kätilön ryhmää, joka työskentelee sairaalassa lääkäreiden kanssa. Hän pitää huolen siitä, että sairaalassa on paikalla riittävästi henkilökuntaa – vuorokaudenajasta riippumatta.
Matsuuke kertoo eräästä yöstä, joka jäi hänelle mieleen.
– Tänne tuli yhteensä viisi synnyttävää äitiä. Kolmelle heistä tehtiin keisarinleikkaus. Tuollaisissa tapauksissa lisäkäsille on käyttöä.
Leikkaukset ja synnytykset venyvät usein pitkälle yöhön, joskus jopa aamuun saakka. Tarvittaessa Matsuuke auttaa synnytyksissä ja leikkauksissa myös itse. Koulutukseltaan hän on kansainvälisen terveystiedon maisteri mutta myös sairaanhoitaja ja kätilö.
Matsuuken mukaan koko hoitajaryhmä on omistautunut työlleen.
– Ei kukaan meistä oleta tekevänsä kahdeksantuntisia työpäiviä tai viisipäiväistä työviikkoa. Jokainen on valmis venymään.
Ilon hetket palkitsevat
Sairaalan eri osastot, leikkaus- ja synnytyssalit, röntgen sekä laboratorio sijaitsevat kaikki teltoissa.
Koska kyseessä on alueen ainoa kirurgista hoitoa tarjoava 24/7-sairaala, hoidettaviksi tulee paljon akuutteja ja hyvin vaikeita tapauksia. Esimerkiksi liikenneonnettomuuksia tapahtuu usein eniten pimeän aikaan, jolloin SPR:n sairaala on uhreille ainoa mahdollisuus.
– Me näemme paljon ikäviä tapauksia, Matsuuke kertoo.
– Liikenneonnettomuuksia on usein, ja etenkin lapsipotilaiden kärsimyksen näkeminen on vaikeaa. Meille tulee äitejä, jotka ovat yrittäneet synnyttää ensin kotona ja ovat saaneet siitä pahoja komplikaatioita. Joskus potilaat tulevat sairaalaan liian myöhään. On raskasta, kun keinot eivät yksinkertaisesti riitä.
Nuori mies kaasuräjähdyksessä
Sairaala järjestää henkistä tukea potilaille ja omaisille mutta myös henkilökunnalle. Vaikka suru ja kuolema kuuluvat Matsuuken työhön, myös ilon hetkiä on. Ne auttavat jaksamaan.
Esimerkkinä hän mainitsee vakavista palovammoista selvineen potilaan.
– Eräs nuori mies oli palanut lähes kokonaan kaasuräjähdyksessä. Olimme melko varmoja, ettei hän selviäisi. Miehen oma iho lähti kuitenkin kasvamaan. Aluksi hän oli käytännössä muumio, mutta vähitellen saimme siteitä avattua. Oli ihana nähdä, kun hän pystyi ensimmäisen kerran istumaan ja sitten kävelemäänkin.
Kyseinen potilas pääsee lähtemään sairaalasta lähipäivinä. Palkitsevia ovat myös vaikeat synnytykset, jotka päättyvät lopulta onnellisesti.
– Uudessa elämässä on tulevaisuuden toivo, Matsuuke toteaa.
Turhautuminen purkautuu väkivaltana
Sairaalan läheisyydessä sijaitsevilla pakolaisleireillä on tällä hetkellä jo lähes miljoona rohingya-muslimia, jotka ovat lähteneet Myanmarista naapurimaa Bangladeshiin. Myanmarin armeija aloitti operaation rohingya-muslimeja vastaan viime vuoden elokuussa.
Pakolaiset ovat olleet leireillä nyt siis vähän yli vuoden. Kukaan ei tiedä, mitä jatkossa tapahtuu. Matsuuke kertoo, että ihmisissä on havaittavissa turhautuneisuutta.
– Epätietoisuus ja huoli tulevaisuudesta vaivaavat ihmisiä. Meillä turhautuneisuus toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen näkyy väkivaltatapauksina.
Leireillä on pulaa niin ruoasta kuin puhtaasta vedestäkin. Olosuhteet ovat tällä hetkellä erityisen huonot sadekauden takia. Matsuuken mukaan nyt on varauduttava myös mahdollisiin sykloneihin.
Tehtävänä auttaa
Vaikka näky ympärillä on lohduton, Matsuuken mielestä tärkeintä on keskittyä ihmisten auttamiseen. Sairaalassa on hoidettu vuoden aikana jo yli 40 000 potilasta.
– Me emme valitettavasti voi tilanteelle mitään. Vaikka se on vaikeaa, on parempi olla miettimättä asioita liikaa. Meidän tehtävämme on auttaa ihmisiä parhaamme mukaan.
Matsuukelle rankat työskentelyolosuhteet ovat jo tuttuja. Hän teki ensimmäisen komennuksensa Punaiselle Ristille 30 vuotta sitten.
Viimeisimpänä Matsuuke työskenteli Myanmarissa, ja vuosien varrella hän on ollut auttamassa muun muassa kolmessa sodassa.
– Tämä on minun elämäni, Matsuuke toteaa.