Suomalaiset matkustivat keväällä ahkerasti ulkomaille, koronaa edeltävälle tasolle ei päästy

Suomalaiset tekivät keväällä puolet enemmän vapaa-ajan ulkomaanmatkoja kuin vuotta aiemmin. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin tämän vuoden tammi-huhtikuussa lähes kaksi miljoonaa.

Erityisesti Etelä-Eurooppa ja Ruotsi kiinnostavat reissaavia suomalaisia. Matkat Etelä-Eurooppaan kasvoivat alle 300 000 matkasta yli puoleen miljoonaan. Sama koskee matkailua Pohjoismaissa, vaikka määrä ei yltänytkään aivan puoleen miljoonaan matkaan.

Venäjälle ja Baltian maihin tehdyt matkat ovat kasvaneet vuoden takaisesta melko vähän. Kun viime vuoden keväällä matkoja oli jonkin verran alle 400 000, tänä keväänä matkoja tehtiin joitakin kymmeniä tuhansia enemmän. Valtaosa matkoista suuntautui Viroon, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Marianne Laalo STT:lle.

Vaikka ulkomaanmatkojen määrä on kasvanut 50 prosentilla vuoden takaisesta, matkojen määrä ei kuitenkaan ole palautunut koronaa edeltävälle tasolle.

– Kun Ruotsiin tehtiin tänä keväänä matkoja noin 400 000, keväällä 2019 matkoja oli yli 600 000, Laalo kertoo.

Tänä keväänä yön yli kestäviä ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tilastoitiin 1,6 miljoonaa, ja niihin liittyviä yöpymisiä lähes 15 miljoonaa.

Lappi ja Uusimaa kiinnostavat

Tilastokeskuksen mukaan kotimaanmatkojen määrä pysyi samana, mutta matkat olivat kestoltaan lyhyempiä ja yöpymisiä oli hieman vähemmän. Eniten yöpymisiä kirjattiin Lapissa, jossa yövyttiin yli kolme miljoonaa kertaa. Toiseksi eniten suomalaisia kiinnosti vierailukohteena Uusimaa ja kolmanneksi eniten Pirkanmaa. Kotimaan kohteet eivät kuitenkaan vetäneet vertoja ulkomaanmatkailulle.

– Toissa vuonna oli kotimaanmatkailubuumi, mutta viime vuonna alettiin suuntautua vahvasti ulkomaille, Laalo sanoo.

Korona-aikana myös mökkimatkailu oli suosittua, mutta se on laskenut Tilastokeskuksen mukaan. Vapaa-ajan yöpymisiä omilla mökeillä tilastoitiin 3,9 miljoonaa, mikä on kolmanneksen vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Lue myös:

    Uusimmat