Ilmakivääriammunnan olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen laukoi viimeisen kilpailunsa vuonna 2014. Vuosien kilpailemattomuus ei ole sen jälkeen aiheuttanut mediahälyä, vaan Häkkinen on saanut vetäytyä huippu-urheilijan uralta sivuun kaikessa hiljaisuudessa.
Ammunta ei paistattele Suomessa urheilulajina julkisuuden kirkkaimpien loistelamppujen alla, eikä Häkkisestä tullut Pekingin 2008 olympiapronssillaan suurta julkkista, jonka uran käänteistä raportoitaisiin tiuhaan. Samoissa Pekingin kisoissa isoimman huomion vei Suomen ainoan olympiakullan saavuttanut trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela.
HENRI HÄKKINEN
- Syntynyt 16. kesäkuuta 1980 Joensuussa.
- Entinen kivääriampuja.
- Olympiapronssi 10 metrin ilmakivääristä Pekingissä 2008.
- Kolme EM-mitalia: kulta 2005 (300 m kivääri, 3x40 ls, joukkue), hopea 2007 (10 m ilmakivääri) ja pronssi 2007 (300 m vapaakivääri, 3x40 ls).
- Sijoittui kolmanneksi maailmancupin finaalissa 10 metrin ilmakiväärissä 2009.
- Työskentelee upseerina Puolustusvoimien tutkimuslaitoksessa Riihimäellä.
- Toimii Puolustusvoimien ammunnan lajiryhmän johtajana.
Osansa valokeilasta sai tuolloin kuitenkin myös Häkkinen. Hänellä oli 28-vuotiaana jyvä kohdallaan. Suomalaisässä johti 10 metrin ilmakivääriammunnan olympiakisaa peruskilpailun jälkeen tuloksella 598.
– Tarkoitus oli vetää peruskilpailu reilusti ja rohkeasti läpi, ja se tuotti tulosta. Siinä onni niin sanotusti suosi rohkeaa ja laitakymppejä tuli todella paljon, Häkkinen, 39, kertaa nyt MTV Urheilulle.
Olympiafinaali eteni kihelmöivällä tavalla, ja rautaiseen iskuun äitynyt Intian Abhinav Bindra ohitti Häkkisen seitsemännellä laukauksella. Rohkeaa ammuntaa jatkanut suomalainen onnistui kuitenkin nousemaan Bindran kanssa tasoihin kärkeen ennen viimeistä laukausta.
Häkkinen oli nakutellut siihen saakka pelkkiä kymppejä, mutta viimeiseen kutiin osui hänen heikoin finaalilaukauksensa: 9,7. Bindra tulitti viimeisellään 10,8 ja voitti olympiakultaa tuloksella 700,5. Kiinan Zhu Qinan nousi 0,3 pisteellä Häkkisen edelle hopealle ammuttuaan viimeisellään 10,5, ja Häkkinen nappasi pronssia tuloksella 699,4.
– Finaalissa huonot kympit ja hyvät ysit eivät aina ole riittävästi. Olen monille sanonut, että ampujilla ei siihen aikaan ollut vielä tiedossa tilanne laukauksien välillä: kuka johtaa ja mitkä ovat erot keneenkin. Oli täysin arvailujen varassa, mitkä sijoitukset ovat. Siihen ei pitänyt paljon keskittyäkään, vaan mieluummin vain omaan tekemiseen, Häkkinen sanoo.
Aavistuksen Häkkinen ehti finaalin aikana kuitenkin taiston kulkua miettiä.
– Ainahan urheilija kuulee ja seuraa ympäristöään. Minäkin kuulin, minkälaisia osumia kukakin on saavuttanut. Mielessä oli, mitkä ovat omien osumien kymmenykset verrattuna muiden kymmenyksiin. Sitä kun ei tarkasti seuraa, voi muodostua vaikutelma, ettei mene kauhean hyvin. Minulla oli silloin mielessä suurin piirtein se, olenko mitaleilla vai en. Ei ollut ollenkaan tarkkaa kuvaa, mikä oli mahdollista.
Heti kilpailun jälkeen Häkkisen tunteet olivat ristiriitaiset: toisaalta pettyneet mutta myös ylpeät mitalin veroisesta onnistumisesta. Myös kolme EM-mitalia saavuttanut Häkkinen on nykyisellään ennen kaikkea tyytyväinen urheilu-uransa saavutuksiin.
Huippuvuosinaan noin 30 000 laukausta vuodessa ampunut Häkkinen oli nuoresta pitäen haaveillut olympialaisista, ja uran ainoissa olympiakisoissaan hän onnistui ampumaan mitalin. Kisoissa, jotka tulivat kohdalle suunnitelmia aikaisemmin.
– Kun tarkemmat suunnitelmani muotoutuivat kadettikoulun jälkeen 2005, oli selkeää, että 2012 olisivat kisat, joihin varsinaisesti tähtään. Kehitykseni kuitenkin hyppäsi aika hyvin vuosina 2005–2007, ja kehittyminen jatkui sen jälkeenkin. Piti elää siinä ajassa ja ottaa se, mitä tulossa on. Se oli ihan hyvä valinta.
Kokeilu jatkui pitkään
Häkkinen oli Pekingin olympialaisiin mentäessä ampunut 15 vuotta – 13-vuotiaasta lähtien. Hänen uralleen iskettiin ensisysäys, kun Häkkinen sai nuorena poikana lahjaksi mökki-ilmakiväärin.
– Sillä tuli aika paljon laukauksia ammuttua, se oli mielenkiintoista tekemistä.
Joensuulainen Häkkinen harrasti noihin aikoihin jääkiekkoa, mutta sattui olemaan sairaana, kun lehdessä oli ilmoitus Joensuun Ampujien ampumakoulusta. Vanhemmat lupasivat viedä Häkkisen sinne, ja "kokeilua" jatkettiin Häkkisen sanoin aika pitkään, vuodesta 1993 vuoteen 2014.
Häkkisellä oli kivääriampumiseen lahjoja, ja hän oppi ammunnan perusteet nopeasti.
– Sitten pääsi varsinaisen urheilullisen sisällöllisen opettelemiseen ja itsensä kehittämiseen. Hyvin äkkiä siinä taso nousi, ja nuorten maajoukkue-edustuksiakin tuli hyvin äkkiä.
– Koko ajan oli pientä kehittymistä, mikä piti mielen virkeänä. Aina oli jotain uutta tavoiteltavaa.
Häkkinen tunnettiin urallaan monipuolisena kivääriampujana, joka ampui useita eri lajeja eri kivääreillä.
– Minulla oli oma filosofia tai periaate, että samalla kivääriampumataidolla kyllä hoituu moni laji. Ominaisuuksien kehittyminen eri lajeista tuki minulla toisiaan. Sieltä sai aina ammennettua puoleen jos toiseen asioita, joita tuntui tarvitsevan.
Määrittelemättömän pitkästä tauosta tuli lopettaminen
Häkkisen taival ampujana jatkui aina vuoteen 2014 saakka. Liekki alkoi lopulta hiipua, minkä lisäksi työura Puolustusvoimissa painoi kahden lapsen isällä päälle.
– Vuonna 2014 oli selvää, että minulla on edessä 2015 alkava virkaurakurssi yleisesikuntaupseerikurssina. Arvioin silloin, että Rion kisat 2016 eivät välttämättä ole niin realistisia, enkä rupea virkaurakurssia siinä vaiheessa siirtämään tulevaisuuteen.
Huippu-urheilu-uransa viimeiset kilpailulaukaukset Häkkinen sihtasi tauluun Espanjan Granadassa MM-kisoissa 2014.
– Kyllä minä puntaroin sen jälkeen vielä hyvinkin paljon, mitkä ovat edellytykset tehdä asioita. Päätös ei tullut vielä siinä hetkessä, vaikka se olikin hautunut koko 2014-kauden ajan.
Häkkinen totesi lopulta, ettei hänellä ollut enää tarvittavaa kipinää huippu-urheiluun.
– Elämä oli tietyssä vaiheessa. Päätin, että jäädään määrittelemättömän pitkälle tauolle.
Häkkinen piti alkuun pienen mahdollisuuden paluulle auki. Vuoden 2015 aikana hän kuitenkin jo myönsi, että aktiiviura oli ohi. Häkkiselle sopi jättää ampujan elämänvaihe taakseen vähin äänin, omalla vaatimattomalla tyylillään.
"Voi tuntea, että päivääkään ei olisi ollut poissa"
Hollolassa asuva Häkkinen työskentelee nykyään upseerina Puolustusvoimien tutkimuslaitoksessa Riihimäellä. Urheilu-uran päättymisestä on vierähtänyt viisi vuotta aikaa, mutta Häkkinen on tehnyt hiljattain ampumaurheilun pariin erilaisessa roolissa: hän on toiminut vuodenvaihteesta lähtien Puolustusvoimien ammunnan lajiryhmän johtajana.
Häkkinen ohjaa kokonaisuutta ja edesauttaa Puolustusvoimien urheilijoita menestymään kisoissa. Osa näistä ampujista on maailmancupissa kilpailevia urheilijoita.
Häkkinen myöntää, että hän on miettinyt toisinaan omaa paluuta kilpailuihin.
– Aina silloin tällöin asiat ovat mielessä. Varsinkin silloin, kun käy jossakin kansainvälisessä kilpailutapahtumassa paikalla. Siihen tunnelmaan voi samaistua ja tuntea, että päivääkään ei olisi ollut poissa. Tuntuu samalta kuin olisi varustelaukun kanssa menossa viivalle.
Häkkinen ei ole pelkästään aistinut tunnelmaa, vaan on käynyt toisinaan myös kokeilemassa, miten hän osuu nykyisellään tauluihin.
– Kun olen jonkin kerran kokeillut taas ampumista, se on hiukan väkinäistä. Sinänsä ammunta on oikein mukavaa urheilua vieläkin, mutta en vain halua tehdä sitä yhtään hampaat irvessä.
– Perustaitohan on hyvin tallella, mutta kun ei ole treeniä taustalla, kyllä varsinainen kunto siihen tekemiseen on hävinnyt. Se osoittaa ylipäänsä sen, että laji vaatii jatkuvaa kokopäiväistä treenaamista, jotta ampumakunto pysyy yllä ja saa taidon ulos. Olen huomannut, että tulosta on vaikea tehdä, jos kaikki edellytykset eivät ole kasassa. Vaikka miten yrittäisi väkisin tikistää, eivät ne osumat jatkuvasti sieltä keskeltä löydy.
"Sama ukko nykyäänkin olen"
Jos ammuntakunto onkin ehtinyt hiipua, vuodet uran jälkeen eivät ole Häkkisen mukaan muuten pahemmin miestä muuttaneet.
– Kyllä minä luulen, että sama ukko nykyäänkin olen. Tietysti urheilusta kaipaa välillä sellaista oikein pitkälle vietyä keskittymistä itse tekemiseen ja oman taidon kehittämiseen. Sitten pitää keksiä jotain harrastetta, joka vähän sitäkin tarvetta tyydyttää.
Häkkisellä tähän tarpeeseen toimii pääsääntöisesti metsästysharrastus.
Varsin rauhassa Häkkinen saa olla kaduillakin.
– Silloin tällöin oman lajin parissa olevia ihmisiä tulee juttelemaan. Ihan ulkopuoliset ihmiset harvemmin enää tulevat, eikä enää jäädä katsomaan pitkään, Häkkinen summaa.