Kun tuuli puhaltaa yli 30 metriä sekunnissa, täytyy unohtaa aikataulut ja keskittyä pitämään alus pystyssä. Suomalainen merikapteeni kertoo, millaista työ merillä on.
Aku Kaikkonen ei ole laskenut, moneenko satamaan hän on kiinnittynyt. Yli parisataa niitä ainakin on.
– Olen seilannut Euroopassa, Välimerellä, Punaisellamerellä, Mustallamerellä, Karibialla ja Pohjois-Atlantilla. Tutuimmiksi ovat tulleet Itä- ja Välimeren alue, Aku sanoo.
Ammatinvalintaan 1990-luvun alussa vaikutti suuresti sen hetkinen taloudellinen tilanne.
– Minun piti miettiä, mistä töitä varmimmin saa. Merialan näkymät olivat hyvät. Lisäksi olin jo aikaisemmin ajatellut, että luonteelleni sopisi liikkuva työ.
Niinpä Aku päätyi Kotkaan opiskelemaan merikapteeniksi.
Hiililaivasta matkustajalaivalle
Aku aloitti alan työt vuonna 1995.
– Muutos oli suuri, kun siirryin hiililaivalta yliperämieheksi ja sittemmin päälliköksi Kristina Cruisesin matkustajalaivalle vuonna 2002, Aku kertoo.
Helpoimpia paikkoja laivapäällikölle ovat hänen mielestään suuret satamat, joissa on hyvät sääolosuhteet.
– Grönlanti on eristyneisyyden ja jäiden takia hankala paikka. Olen käynyt siellä useamman kerran.
Yhteentörmäys proomun kanssa
Pahimmat myrskynsä Aku on kokenut rahtilaivalla Pohjois-Atlantilla.
– Tuuli puhalsi yli 30 metriä sekunnissa. Silloin pitää unohtaa aikataulu ja keskittyä pitämään alus oikeassa kulmassa ja nopeudessa aaltoihin nähden, Aku selittää.
Luonto voi aiheuttaa vaaran ilman myrskyäkin.
– Seilasimme Kristina Reginalla Ruotsin ja Saksan välissä vuonna 2007, kun sääolosuhteet muuttuivat hankaliksi. Näkyvyys oli huono, mikä johti yhteentörmäykseen tukkiproomun kanssa.
