Sulhaselle sensuelli huomenlahja: Seksikäs boudoir-kuva

Amerikassa suosittuihin boudoir-kuvauksiin lähtevät nyt ujot suomalaiset. Kameran edessä riisuuntuminen vaatii kuvaajalta tarkkaa ihmistuntemusta.

Boudoir-kuva on sensuelli otos, joka sopii hyvin esimerkiksi huomenlahjaksi sulhaselle. Yhdysvalloissa suursuosion saavuttanut kuvaustyyli on kasvattanut suosiotaan Suomessakin. Ujoina pidetyt suomalaiset uskaltavat nykyään riisuuntua kameran edessä entistä rohkeammin.

Aikuisviihteestä ei suinkaan ole kysymys, sillä kuvat tehdään hyvällä maulla. Useimmiten kuvattavalla on päällään seksikäs alusasu, kuten korsetti. Morsian voi pukeutua boudoir-kuvaan myös hääalusasussaan.

– Boudoir-kuvassa voi tuoda esille juuri sen, mistä tykkää omassa vartalossaan. Toisaalta kuvassa voi peittää juuri sen, mistä ei pidä, valokuvaaja Pilvi Sormunen Studio Streetistä kertoo.

Kuvaustilanteen intiimi luonne vaatii valokuvaajalta herkkyyttä.

– Kuvattavan näkeminen etukäteen on tärkeää. Kuvaustilanteesta täytyy tehdä mahdollisimman rento. Juttelen ja ohjaan kuvattavaa mahdollisimman paljon. Toisaalta mallille täytyy antaa myös tilaa, Sormunen sanoo.

Useimmat osaavat rentoutua kameran edessä. Kuvattavan ohjaaminen on ammattilaisen vastuulla, mutta muutama perussääntö kannattaa muistaa.

– Nyrkkisääntönä on yleensä, että mitä hassummalta asento tuntuu, sitä paremmalta kuva näyttää. Pieni vartalon kierto tuo mallista esille hyvät puolet, Sormunen sanoo.

Teksti: Maarit Rasi

Kuvat: Studio Street

Lue myös:

    Uusimmat