Sukututkimus on kiinnostavaa jo sellaisenaan, mutta nykyaika tuo tutkimukseen uusia mielenkiintoisia piirteitä.
– Lähihistoriassa kiinnostava ilmiö on se, että on yhä hankalampi kertoa, kuka kuuluu sukuun ja kuka ei. Avoliittoja ja erilaisia jälkeläisiä, joiden vanhemmat eivät ole naimisissa, on aika paljon, toteaa sukututkimusta harrastava professori Anto Leikola.
Asia on muuttunut 20 vuoden aikana skandaalimaisesta hyväksyttäväksi.
– Nykyään se on melkein niin, että kun ihmisellä alkaa olla pitkälle varttunut perhe, vanhemmat alkavat miettiä, että kannattaako mennä naimisiin, naurahtaa Leikola.
Sivujuonteista tulee sukukirjan pääasioita
Avosuhteet aiheuttavat käytännön haasteen sukukirjan tekoon. Kuka otetaan kirjaan mukaan, kuka jätetään ulkopuolelle?
– Häät ja ihmisten eroamisethan ovat ihan päivättävissä, mutta kukaan ei pysty sanomaan, milloin avoliitto solmitaan ja milloin se päättyy. Loppuuko se silloin, kun toinen muuttaa pois? Ja miten se ylimalkaan pystytään saamaan selville?
– Sukututkimus on siis mennyt mielenkiintoisemmaksi, mutta monimutkaisemmaksi, Leikola kiteyttää.
– Ainahan on ollut susipareja ja vihkimättömiä vaimoja, ja nämä asiat on usein merkitty sivujuonteiksi. Ei ole mitään vakiintunutta käytäntöä, miten nämä asiat otettaisi huomioon.
Vaikka pariskuntien merkitsemisen kanssa on käytettävä harkintaa, lapset on otettava huomioon aina.
– Aina on myös niitä lapsia, joiden vanhemmat eivät ole tiedossa. Sitä on ollut ennenkin, ja sitä pidettiin silloin paheksuttavana.
