(Frontiers)
Amerikkalaisen stadionrockin pitkän linjan kulmakivi Styx muistutti vuonna 2003 olemassaolostaan hienolla Cyclorama-albumilla. Tällä kertaa kyseessä ei ole varsinainen uusi oma albumi vaan kokoelma cover-biisejä.
Styx esittelee biisivalinnoilla juuriaan ja suosikkejaan. Mm. Beatlesin, Whon, Blind Faithin, Pretty Thingsin, Willie Dixonin, Hendrixin, Jethro Tullin ja Freen kappaleita tulkitaan alkuperäisiä kunnioittaen, mutta Styxiltä kuulostaen ja innostuneesti. Levyn kohokohtia ovat räväkästi vedetty Humble Pien I Don´t Need No Doctor, kepeästi liitävä Elmore Jamesin ja Allman Brothersin tulkintoina tunnettu One Way Out, koskettava Procol Harumin A Salty Dog sekä Lovin´ Spoonfulin kesähitti Summer In The City. Jälkimmäinen tunnetaan tietty Dannyn suomennoksena. Tällä kertaa tulkinta on Styxille tyypillistä hard rockia.
Styxin vahvuus on, että bändissä on kolme hyvää laulajaa: kitaristit Tommy Shaw ja James Young sekä kosketinsoittaja Lawrence Gowan. Kukin laulaa vuorollaan pääsolistina itselleen parhaiten sopivat kappaleet. Laulajien vuorottelusta ja hyvistä kappalevalinnoista johtuen levy on viihdyttävä kuuntelukokemus.
Ainoa Styxin oma biisi on uusi bluesversio vanhasta hitistä Blue Collar Man. Sillä vierailevat Chuck Berryn taustalta tuttu pianisti Johnnie Johnson sekä blueslaulaja . Biisi on levytetty Chicagossa legendaaristen -studioiden vanhassa rakennuksessa. Kappaleen tuotto menee bluesmuseon hyväksi.
