Stockmannin Herkku-ruokakaupat siirtyvät huomenna S-ryhmälle. 27 miljoonan euron kauppahintaan sisältyi Stockmann Herkun koko liiketoiminta sekä henkilöstö Suomessa.
Huomisesta lähtien asiakkaat voivat käyttää Herkun kassalla joko S-ryhmän bonuskorttia tai Stockmannin kanta-asiakaskorttia.
HOK-elannon tuoreen toimitusjohtajan Veli-Matti Liimataisen mukaan muutos ei juurikaan näy muutoin asiakkaille.
– Lähdemme siitä, että pidämme valikoiman alkuvaiheessa täysin ennallaan. Teemme hintatasoon jonkin verran muutoksia. Teemme muutoksia reilun sadan tuotteen hintaan, joiden hintatasosta olemme saaneet palautetta.
Stockmannin Herkussa kiertävänä myyjänä työskentelevän Noora Waseniuksen mukaan muutos on otettu työntekijöiden keskuudessa hyvin vastaan.
– Tosi hyvillä mielin tähän on suhtauduttu. HOK-Elannolla on hyvää tietoa ja taitoa siitä, miten kaupanteko sujuu. Sen kun yhdistää meidän palvelun kanssa, niin mä uskon, että tästä tulee todella hyvä kokonaisuus.
Suunnitteilla myös uusia kiinteistökauppoja
Stockmann kertoi tänään suunnittelevansa myös Helsingin keskustassa sijaitsevan Kirjatalo-kiinteistön myymistä.
