Joulukuussa 2016 ensi-iltansa saamassa oleva Tähtien sota -spin-off -elokuvasta on kerrottu lisää tietoja.
Vain pari päivää sitten Star Wars -fanit saivat esimakua 18. joulukuuta tänä vuonna julkaistavasta Star Wars: The Force Awakens (Tähtien sota: Voima herää) -elokuvasta, kun sen traileri julkaistiin.
Britannian teaser trailer julkaistiin elokuvan Facebook-sivulla sekä YouTubessa. Elokuvan ohjaa J.J. Abrams.
Vuosi varsinaisen Star Wars -elokuvan jälkeen tulee päivänvalon näkemään spin-off -elokuva Rogue One. Elokuvasta paljastettiin yksityiskohtia Kaliforniassa viime lauantaina järjestetyn fanitapahtuman yhteydessä.
BBC:n mukaan elokuva tulee olemaan ensimmäinen useammasta elokuvasta, jotka kertovat seikkailuista Star Wars -saadan ytimen ulkopuolelta.
Elokuvasta näytettiin lauantain tapahtumassa myös traileri, mutta sitä ei ole toistaiseksi julkaistu internetissä.

Rogue Onen ohjaa brittiläinen Gareth Edwards. Elokuvan julkaisu ajoittuu muiden Star Wars -elokuvien väliin, sillä The Force Awakens -elokuvan jälkeiset jatko-osat on suunniteltu julkaistavaksi vuosina 2017 ja 2019.
Ohjaaja Edwards on kertonut, että elokuva ei aio keskittyä ihmisiin, jotka pystyvät käyttämään salaperäistä "voimaa".
