Lasse Liemola muistetaan nuorisomusiikin syntyvuosilta, kun Diivaillen ja Anna pois olivat hittibiisejä. Alun perin Liemola oli tavallinen stadin kundi, joka hämmästyi itsekin valtavaa suosiotaan. Julkkiksen vienti oli loppujen lopuksi niin kovaa, että mies pestasi siskon ja ystävän allekirjoittamaan faneille postitettavia valokuvia.
Vielä vuonna 1955 Lasse Liemola veti keikkaa Linnanmäellä kolmihenkisen yhtyeensä kanssa. 18-vuotiaista miehistä koostunut Rumbling Cowboys ei niittänyt mainetta maanlaajuisesti, mutta Lasse Liemolasta tuli tähti vain muutamaa vuotta myöhemmin.
"Helsingin työväentalolla järjestettiin iskelmälaulumestaruuskilpailut vuonna 1957 ja voitin oman sarjani. Pääsin levyttämään PSO:lle, joka on vanha levy-yhtiö", Liemola kertoo.
Ensimmäisillä levyillään Liemola lauloi ikivihreitä. Sininen kuu ja Kadun aurinkoisella puolella soivat ihmisten levylautasilla ennen nuorisomusiikin syntyä.
"Sitten tuli Anna pois, joka oli ensimmäisiä nuorisomusiikin levyjä. Toinen oli Diivaillen, joka tehtiin vuonna 1959."
Tuhat ihailijakirjettä tallessa
Sodan jälkeen Suomen nuoret innostuivat uudesta nuorisomusiikista, minkä ansiosta Lasse Liemolan suosio kasvoi räjähdysmäisesti. Vuonna 1959 Viikkosanomissa äänestettiin suosituinta suomalaista. Liemolan sijoitus oli neljäs Kekkosen saavuttaessa toisen sijan.
"Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Se oli hämmentävää, enkä osannut itsekään tajuta, mitä oli tapahtunut."

