Spotify aikoo muuttua musiikkipalvelusta ”audio-alustaksi”: ostaa kaksi podcast-yritystä – maksavia tilaajia jo 96 miljoonaa
Musiikin suoratoistopalveluna tunnettu Spotify laajentaa podcastien suuntaan. Spotify on tänään vahvistanut ostaneensa sekä podcasteja tuottavan ja omistavan Gimlet Median sekä työkaluja podcastien tekijöille tarjoavan Anchorin.
Gimlet Median ostosta huhuttiin jo aiemmin, ja tuolloisten raporttien mukaan yrityskaupan arvo olisi noin 230 miljoonaa dollaria. Spotify ei ole kommentoinut kauppahintoja, mutta on todennut aikovansa käyttää yritysostoihin tänä vuonna yhteensä 400-500 miljoonaa dollaria. Lisää podcast-liitännäisiä yritysostoja voi siis olla luvassa.
”Vain hieman alle kahdessa vuodessa meistä on tullut toiseksi suurin podcasting-alusta. Ja lisäksi, mikä tärkeintä, käyttäjät rakastavat podcasteja osana Spotify-kokemustaan. Podcast-käyttäjämme kuluttavat lähes kaksinkertaisesti aikaa alustalla, ja käyttävät jopa enemmän aikaa musiikin kuunteluun. Olemme myös havainneet, että uniikki sisältö houkuttelee ihmisiä kokeilemaan Spotifyta”, kommentoi Spotifyn perustaja ja toimitusjohtaja Daniel Ek.
Spotifyn ostoksista Gimlet Media on tuottanut joitakin suosittuja yhdysvaltalaisia podcasteja, kuten Reply All, Science Vs. ja StartUp. Yksi sen podcasteista on hiljattain kasvanut myös Amazonille tuotetuksi tv-sarjaksi Homecoming.
Anchor puolestaan helpottaa podcastien tuottamista ja levittämistä – ja sen työkaluilla viime vuoden viimeisellä neljänneksellä yksistään tuloksena oli yli 15 miljardia tuntia sisältöä.
Gimlet Median hankinta on Spotifylle myös ensimmäinen sisältöä tuottavan ja omistavan yrityksen osto. Spotifyn liiketoiminnan haasteena on perinteisesti nähty olevan sen vaikea asema suhteessa musiikkioikeudet omistaviin levy-yhtiöihin. Vahvistamalla muun sisällön osuutta Spotify-palvelussa sille avautuu kenties mahdollisuus kannattavampaan liiketoimintaan.
Spotifyn mukaan podcast-yritysten osto ja kasvava podcast-kuuntelu Spotifyssa kiihdyttää sen käyttäjämäärän kasvua, lisää palvelun käyttöä ja vähentää näin myös tilaajien peruutuksia johtaen nopeampaan liikevaihdon kasvuun ja myös kasvaviin katteisiin, kun podcasteista ei valu yhtä paljon rahaa tekijöille kuin musiikista.
”Nämä yritysostot merkittävällä tavalla kiihdyttävät polkuamme tulla maailman johtavaksi audio-alustaksi, tarjoavat käyttäjille ympäri maailman pääsyn parhaisiin podcast-sisältöihin sekä parantavat kuuntelukokemustamme samalla kohentaen Spotify-brändiä”, kommentoi toimitusjohtaja Ek.
Ek uskoo, että podcast-kuuntelu kasvaa ajan kanssa 20 prosenttiin Spotifyn käytöstä.
Spotify julkaisi tänään myös loppuvuoden tuloksensa. Spotifyn maksavien tilaajien määrä kasvoi jo 96 miljoonaan eli 36 prosenttia vuotta aiemmasta. Spotify keräsi loka-joulukuussa lähes 1,5 miljardia euroa liikevaihtoa, 399 miljoonaa euroa bruttokatetta ja 94 miljoonaa euroa liikevoittoa. Nettotulos oli 442 miljoonaa euroa voitollinen, sillä sitä korottivat omistusjärjestelyihin liittyvät tulokirjaukset.
Spotifyn mukaan ensimmäistä kertaa sen historiassa niin liikevoitto, nettotulos kuin myös vapaa kassavirta olivat kaikki positiivisia loppuvuonna.
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää