Heikosti viime aikoina esiintynyt HIFK ei johtanut kertaakaan ottelussa Sportia vastaan, mutta kaapi kotivoiton voittomaalikilpailussa maalein 3–2.
Sport roikkui voitossa kiinni aina ottelun 57. minuutille saakka. Sitten Iiro Pakarinen pääsi nostamaan ylivoimalla Luke Martinin laukauksen paluukiekon verkkoon. Voittomaalikilpailussa ratkaisevan osuman Sport-maaliin upotti Daniel Mäkiaho.
LUE MYÖS: Kriisivideon julkaissut Pelicans ryhdistäytyi – päävalmentajalta lisää löylyä: "Nyt meidät mitataan"
LUE MYÖS: Kärpille karvasta kyytiä sarjajumbolta – tähtihyökkääjä hölmöily kostautui
Sportin päävalmentaja Juuso Hahl oli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa epäuskoisissa tunnelmissa.
– Jatkettiin viime aikojen erinomaista pelillistä suorittamista. Pelattiin pelillisesti erinomainen ottelu. Sen takia on erittäin epäuskoiset tunnelmat tuloksesta, että tulos kääntyi noin, Hahl sanoi.
Sportilla oli tilaisuus pönkittää johtoaan ennen kolmannen erän puoliväliä, mutta Linus Andersson ei onnistunut rangaistuslauksessa.
– Oli myös epäonnea matkassa. Vaikkapa tuo ratkaisu, tai sitten kolme kertaa laitettiin kiekko karmeihin ja oli vielä rankkari. Muuta painokelvollista ei ole mielessä, joten Ville (HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen) ole hyvä, Hahl lopetti.

