Sormusten herra -filmin ikärajaa alennettiin

Valtion elokuvalautakunta on muuttanut Elokuvatarkastamon päätöksen Taru sormusten herrasta -elokuvan ikärajasta. Elokuvalautakunta päätti tänään tiukan äänestyksen jälkeen, että Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit -filmin ikärajaksi tulee 11 vuotta.

Elokuvatarkastamo oli päättänyt, että filmi kielletään alle 15-vuotiailta. Filmin suomalainen levittäjä FS Film Oy valitti tarkastamon ikärajapäätöksestä. Elokuvalautakunta muutti päätöstä äänestystuloksella 3-3. Kun äänet menivät tasan, jutun valittaja voitti. Nyt tehty päätös merkitsee myös sitä, että Sormuksen ritarit -filmiä pääsee Suomessa katsomaan vanhempiensa seurassa 9-vuotias.

-Olemme helpottuneita päätöksestä. Lautakunnan päätös pysyi linjassa muiden Skandinavian maiden kanssa, muistutti FS Film Oy:n toimitusjohtaja Lasse Hyyti.

Ruotsi, Tanska ja Norja määräsivät jo aiemmin Sormuksen ritarit -filmin ikärajaksi 11 vuotta. Suurelokuvan sisältämä väkivalta on aiheuttanut keskustelua sen ikärajasta. Taru sormusten herrasta -trilogian ensimmäinen osa saapuu valkokankaille 19. joulukuuta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat