Sopivassa suhteessa: Kiireisen vaimon pikahoito

Helmen uusi blogisti huoltaa avioliittoa keittotaitojensa avulla. Tällä kertaa Elli on kirjoittanut päänsä puhki kiireen keskellä, niin että kahvinpurutkin unohtuivat suodatinpussista.

Elli Mäkilä on 31-vuotias toimittaja-käsikirjoittaja, joka Helsingissä vietettyjen nuoruusvuosiensa jälkeen päätyi rekkamiehen vaimoksi Lohjalle. Nyt Mäkilä huoltaa avioliittoaan oikein valituilla raaka-aineilla – rakkausaineilla, kuten Mäkilä itse niitä kutsuu.

Tällä kertaa Elli teki jälkiruokaa konjakin kera – hyvä vinkki kaikille väsyneille naispoloille.

"Kiireisen vaimon pikahoito – ontuva otsikko, tiedän, mutta huonot kaksimieliset vitsit (ja eläinaiheiset arvoitukset) ovat bravuurini. Ne ovat viimeinen ja hyvin heikko apuni kiireen keskellä siinä vaiheessa, kun huomaan että kaikkien töiden tekemiseen menisi vuorokaudesta yli 24 tuntia. Huomaan, että en pärjää. Aika ei riitä kaikkiin velvollisuuksiin saati sitten oman pääkopan huoltoon. Olisi pakko päästä urheilemaan, mietin samalla, kun teen yhtä työtä ja suunnittelen seuraavia. Mies vihjailee kotiin saapuessani että ”pitäisikö meidän pitää joku siivouspäivä tässä lähiaikoina?” eli suomennettuna ”sinä, nainen, et ole siivonnut viime aikoina tarpeeksi hyvin.”

Mäkilän blogi on huumoriin naamioitu päiväkirja, jonka kokeellisessa keittiössä testataan romantiikannälkäisen eksoottiset mausteet, villit yrtit ja mielen tyynnyttävät muhennokset.

MTV3/Helmi

Lue myös:

    Uusimmat