Sonjalla ja Arilla tuhansien valojen joulupiha Espoossa: "Tuo hölmistyneen ja kauhistuneen hymyn kasvoille"

Espoolaisten Sonja ja Ari Etelävuoren pihalla loistaa tuhannet jouluvalot 3:22
Katso videolta miltä Etelävuorten joulupiha näyttää ja miten äiti ja poika saivat hyvää joulumieltä.

Espoolaisten Sonja ja Ari Etelävuoren pihalla loistavat tuhannet jouluvalot. Etelävuoret loivat omalle pihalleen kaikille avoimen Portti jouluun -joulupihan, jonne jokainen on tervetullut hakemaan hyvää joulumieltä ja ihastelemaan joulun tunnelmaa.

Joulupihansa Etelävuoret avasivat yleisölle kolme vuotta sitten. Taustalla oli ajatus tutustua uusiin naapureihin.

– Meillä oli jonkun verran jouluvaloja, mutta ei näin paljon. Ihmiset alkoivat pysähtyä tähän tien varteen ja portille, niin ajattelimme, että avamme portit iltaisin. Jos vaikka muutamat naapurit tulevat katsomaan, ja tutustutaan näin samalla uusiin naapureihin, Ari sanoo.

Joulupihan suosio oli Etelävuorille yllätys.

– Ensimmäisenä jouluna tuli 1500 ihmistä. Siitä muotoutui meillekin perinne, eikä olla tämän jälkeen osattu olla sisällä. Kun kuulee ihmisiltä, kuinka tämä jollain tavalla sykähdyttää heitä, se on tehnyt tästä jouluun valmistautumisen tradition. 

Joulupihansa kautta Etelävuoret haluavat antaa joulumieltä ja iloa joulun ystäville.

– Nyt on maailmassa ollut niin paljon kaikkea surua ja murhetta sekä epävarmuutta. Halusimme luoda jotain sellaista, joka tuo ihmisille väkisinkin joko hölmistyneen ja kauhistuneen hymyn kasvoille tai sitten ihan jouluisen fiiliksen, Sonja sanoo.

Valot eivät pala valoisaan aikaan

Myös energiapula on otettu huomioon ja Etelävuoret osallistuvat omalta osaltaan sähkönsäästötalkoisiin.

– Meidän tolpat on varustettu ajastetuilla älypistorasioilla. Lisäksi kaikki valot ovat ledejä ja niiden virrankulutus on loppujen lopuksi aika pieni. Nyt tehtiin oma säästökampanja, että tänä vuonna valot eivät pala valoisaan aikaan lainkaan, Ari sanoo.

Joulupihaa on rakennettu pikkuhiljaa. Arin mukaan pihan rakentaminen ei ole vaatinut kauhean isoa työmäärää.

– Osa valoista on ympäri vuoden pihalla. Riittää kun napsauttaa kytkimestä sähköt päälle.

Etelävuoret toivottavat kaikki tervetulleiksi joulupihalle.

– Ilman muuta kaikki ovat tervetulleit ihan vaan ihmettelemään, nauttimaan ja viihtymään. Olemme loppiaiseen asti auki kello 18–20, mutta on muutamia päiviä, jolloin piha on kiinni. Jouluaattona ja joulupäivänä rauhoitumme perheen kanssa, Sonja sanoo.

Jutun alussa olevalta videolta voit katsoa miltä joulupiha näyttää, ja kuulla miten äiti ja poika saivat hyvää joulumieltä.

Lue myös:

    Uusimmat