Somalian joukot valmistautuvat ratkaisevaan taisteluun

Islamistijohtajat ovat kehottaneet taistelijoitaan jatkamaan sotaa Etiopiaa vastaan sissi-iskuin koko maassa.

Etiopian tukemat Somalian hallituksen joukot ovat tänään edenneet kohti islamistien hallitsemaa Kismayon satamakaupunkia lauantaina.

Islamistitaistelijat vetäytyivät Kismayoon sen jälkeen kun hallituksen joukot ottivat maan pääkaupungin Mogadishun haltuunsa torstaina.

- Pyrimme saartamaan kaupungin monesta suunnasta ja välttämään siviiliuhreja, hallituksen edustaja kertoi.

Silminnäkijöiden mukaan myös etiopialaisia suihkuhävittäjiä on nähty lentävän alueella. Osan Kismayon asukkaista kerrottiin lähteneen kaupungista taistelujen pelossa.

Ratkaiseva taistelu lähellä?

Sotilaslähteiden mukaan kyseessä on ratkaiseva taistelu jo kymmenen päivää kestäneen hallituksen joukkojen hyökkäyksen kannalta. Hallitus haluaa toimia nopeasti, koska joidenkin tietojen mukaan islamistitaistelijat saattavat yrittää paeta Somaliasta Kenian kautta tai vesiteitse.

Somalian parlamentin odotettiin äänestävän lauantaina kolmen kuukauden poikkeustilasta, jolla se pyrkii palauttamaan järjestyksen maahan. Lisäksi pääministeri Ali Mohamed Gedin oli määrä tavata maan armeijan johtoa tänä iltana sopiakseen 48 tunnin aikarajan asettamisesta mogadishulaisille luovuttaa aseensa.

Islamistijohtajat kehottivat taistelijoitaan jatkamaan sotaa Etiopiaa vastaan sissi-iskuin koko maassa.

- Olemme yhä voimissamme ja valmiita taistelemaan Allahin vihollisia vastaan, islamistitaistelijoiden johtaja vakuutti.

Pääkaupungissa Mogadishussa levottomuudet jatkuivat tänään. Sadat ihmiset osoittivat mieltään kaupungin eteläosassa polttaen autonrenkaita ja huutaen Etiopian-vastaisia iskulauseita. Kaupungilta kuultiin myös satunnaista ammuskelua.

(MTV3-STT-AP-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat