Suomessa elää vielä sukupolvi, jonka lapsuutta sota on haavoittanut. Hoitamattomilla traumoilla on tutkimusten mukaan kauaskantoisia ja myös ylisukupolvisia seurauksia.
Lapsuuden ja perhe-elämän historiaan erikoistunut yliopistotutkija ja dosentti Antti Malinen Tampereen yliopistosta kertoo, että Suomessa sotien aikaan ei erityisesti pohdittu lasten henkistä hyvinvointia.
– Vanhempia ja erityisesti äitejä ohjeistettiin, että jos on vaikka pommitustilanne tai ollaan evakkomatkalla, niin aikuisten tehtävänä on pysyä rauhallisena. Nähtiin, että kun aikuiset pysyvät rauhallisina, niin lapset eivät turhaan hätäänny.
Lasten uskottiin kestävän koviakin kokemuksia ja sopeutuvan uusiin tilanteisiin.
Malinen sanoo, että monelle suomalaiselle sota-ajan lapselle kehittyi varovaisuudesta ja tarkkaavaisuudesta tietynlainen selviytymismekanismi.
– Monien muisteluissa tulee esille, kuinka elämä oli sellaista varpaisillaan hipsuttelua. Kehitettiin selviytymisen tapoja, jotka ovat saattaneet myöhemmällä iällä vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin.
Malisen mukaan lasten hoitamattomat sotakokemukset ovat voineet aiheuttaa Suomessa ylisukupolvista pahoinvointia.
Sotalasten elämä Suomeen jääneitä vaikeampaa
Tampereen yliopiston tutkijatohtori Tuomas Laine-Frigren kertoo, että Ruotsiin ja Tanskaan lähetettyjä sotalapsia ei välttämättä valmisteltu mitenkään matkalle tai erossa oloon. Sota-ajan lapset joutuivat pitämään pahan olon sisällään.
– Sisäistä kipua ja surua kuitenkaan harvoin nähtiin. Lapset omissa ympyröissään käsittelivät tunteita omalla tavallaan.
Laine-Frigren sanoo, että Mannerheimin Lastensuojeluliiton aktiivit kävivät tapaamassa Tanskasta evakosta palaavia sotalapsia.
– Perheitä saatettiin yksittäistapauksissa auttaa, mutta varsinaisesti lapsia ei kohdattu ammatillisessa mielessä, vaan se jätettiin perheiden hoidettavaksi.
Suomesta Ruotsiin lähetettyjen sotalasten elämää on tutkittu Helsinki-kohortin avulla. Tutkimuksen mukaan sotalasten elämä oli vaikeampaa kuin Suomeen jääneiden. Merkittävät erot näkyivät kohonneena sydäntauti- ja diabetesriskinä, mielenterveysongelmina ja kohonneena stressiriskinä.