Korkeushyppääjä Elina Smolander ponnisti 22-vuotiaiden EM-kisoissa Ostravassa ennätyksensä 184, joka riitti yhdenteentoista sijaan. Kolme yritystä korkeudesta 187 eivät tuoneet tulosta.
- Ensimmäinen ja viimeinen hyppy 187:stä olivat hyviä. Varsinkin ensimmäinen nousi tosi hyvin, totesi Smolander, joka meni 180 ja 184 kolmannellaan.
Maiju Mattila oli kahdestoista ylitettyään 176. Kisan voitti kisaennätyksen 198 selvittänyt Romanian Esthera Petre.
- Karsinta oli minulle liian raju kisa. Vaikka oli välipäivä, hermosto ei pelannut finaalissa. Oikeaa jalkaa särki ja se puutui, Mattila harmitteli.
Naisten pika-aitojen alkuerissä Laura Ahola kohensi ennätyksensä 13,72:een. Finaaliin vaadittiin 13,46.
- Oli loistava fiilis. Ei jännittänyt liikaa. Pystyi nauttimaan ja tekemään oman juoksun, Ahola hehkutti nappijuoksuaan.
Tampereen kisat Penttilän mielessä
Moukarifinaalin yhdestoista sija jätti Jenni Penttilälle sopivasti nälkää vuonna 2013 Tampereella käytäviin 22-vuotiaiden EM-kisoihin. Hän heitti kolmannellaan 61,53, kun hänen tänä kesänä syntynyt ennätys on 62,67.
- Olin nyt nuorin mukana olleista. Tampereella kilpailen sitten ”oikean ikäisenä”, Penttilä tuumi.
- Heitoista eka osui verkkoihin, enkä saanut muihin riittävää laajuutta.
Kisan voitti romanialainen Bianca Perie kisaennätyksellä 71,59.
Joona-Ville Heinän juoksu oli täysin jumissa. Hän oli 110 metrin aitojen välierässään kahdeksas ajalla 14,44.
- Kun ei ole kuntoa, ei voi juosta. En tiedä mikä tuli, Heinä ihmetteli takkuista menoa.
Tamgho teloi nilkkaansa
Illan finaaleissa ukrainalainen Anna Jaroshtshuk nousi 400 metrin aitojen mestaruuteen ennätyksellään 54,77 ja kipusi kesän maailmantilastossa seitsemänneksi.
Miesten aidoissa Jack Green kirkasti jo varmalta näyttäneen hopean mestaruudeksi ajalla 49,13, kun kisaa johtanut maajoukkuetoveri Nathan Woodward kompuroi viimeisellä aidalla. Woodward oli toinen ajalla 49,28.
400 metrin mestareiksi juoksivat Britti Nigel Levine (46,10) ja Venäjän Olga Topilskaja (51,45). Kahdella sadalla metrillä voittoihin kiisivät Kreikan Likourgos-Stefanos Tsakonas (20,56) ja Ukrainan Daria Pizhankova (23,20).
EM-kisat menettivät lauantaina ykköstähtensä, kun kolmiloikan sisäratojen ME-mies Teddy Tamgho tunsi karsinnan verryttelyssä kipua oikeassa nilkassa. Hän jätti kisan sikseen ja meni tutkituttamaan jalkaansa.
- Se tuntui vakavalta, toivottavasti koko kausi ei ole vaarassa, Tamgho totesi vaivastaan.
Tamgho, 22, on syyskesän MM-kisojen mestarisuosikkeja.