SM-liigakonkari takoi tujua jälkeä MM-kiekossa – murahti maajoukkueestaan
SM-liigakonkari Robert Rooba loisti Viron pistehaina jääkiekon 1. divisioonan MM-kisojen B-lohkossa.
Jääkiekon korkeimman tason MM-turnauksen alapuolella ovat 1. divisioonan turneet, joista korkeammalla on A-lohko ja alempana B-lohko.
Viro sijoittui kuuden joukkueen B-lohkossa Liettuan Vilnassa kolmanneksi. Viro keräsi viidestä ottelusta kahdeksan pistettä. A-lohkoon nousi kaikki viisi otteluaan voittanut, täydet 15 pistettä kerännyt lohkokärki Ukraina. Liettua sijoittui lohkossa toiseksi 12 pinnalla.
Alankomaat putosi 2. divisioonaan lohkojumbona. Se jäi nollaan pisteeseen.
"Nuoren joukkueen tyhmyyttä"
Viro päihitti MM-turnauksen päätösottelussaan perjantaina Kiinan 3–1. Viron kapteeni Robert Rooba teki avauserässä ylivoimalla pelin ensimmäisen maalin ja löi myöhemmin loppulukemat kolmannessa erässä tyhjään rysään.
JYPiä vuodesta 2016 edustanut ja SM-liigassa 12. kautena pelannut Rooba näki Virolla yhä kasvettavaa.
– Hieno taistelu, mutta ottelun lopussa osoitimme jälleen nuoren joukkueen tyhmyyttä, Rooba murahti Viron yleisradioyhtiö ERR:n mukaan.
Turnauksessa Viron pistekärkenä saldolla 5+3=8 säkenöineen Rooban mukaan Viron joukkueen on opittava reagoimaan oikealla tavalla, kun se tekee maalin.
– Englanniksi sanotaan "never too high, never too low". Jos teemme maalin, euforia kasvaa liian suureksi ja fokuksemme katoaa.
– Meillä on yhä opittavaa, mutta mitali tuli pitkästä aikaa. Voimakkaat kriitikot on jälleen hiljennetty – nuorena joukkueena kehitymme, opimme ja menemme eteenpäin, ja olen hyvin iloinen tuloksestamme.
Rooba on kertonut, ettei hän jatka enää JYPissä.
Uusimmat
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:24
MM-kisoissa käynnissä ällistyttävä selkäsauna
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
Lataa lisää