SM-liigajumbolle karu murskatappio – turha päätaklaus maksoi kovaa hintaa Lukolle

Pelicans tekee 4-3 maalin ylivoimalla 1:03
Videolla Pelicansin voittomaali illan Lukko-ottelusta.

Jääkiekon SM-liigassa tiistain kierroksella ohjelmassa oli kaksi ottelua.

Tampereella Tappara pisti sarjajumbo SaiPan karuun pesukoneeseen. Tappara johti taistoa kahden erän jälkeen jo 5–0.

Tahti ei hiipunut myöskään päätöserässä, vaikka SaiPa vaihtoi maalivahtia. Uransa 1100. SM-liigaottelun pelannut Kristian Kuusela, Anton Levtchi ja Maksim Matushkin sen kuin kasvattivat isäntien etumatkaa.

Tappara oli lopulta parempi tylyin luvuin 8–0.

Voiton myötä Tappara nousi sarjassa toiseksi ohi Ilveksen. Kirvesrinnat ovat napanneet 50 ottelusta 92 pistettä.

SaiPan saldo 50 ottelusta on ollut 40 pinnaa.

Lahdessa Pelicans lähti illan otteluun ilman tähtisentteriään Lukas Jasekia, vaikka hänet oli ilmoitettu lahtelaisten pelaavaan kokoonpanoon. Jasek oli kuitenkin yhä pelikiellossa, minkä myötä hänet vedettiin sivuun.

Lukko nousi kolmannen erän alkuhetkillä tasoihin, kun Harri Kainulainen lapioi 3–3-maalin.

Sen jälkeen Josh Kestnerin sangen turha päähän kohdistunut taklaus maksoi Lukolle kovaa hintaa.

Seuranneella ylivoimalla Joni Ikonen napautti kiekon verkkoon.

Pelicans oli lopulta parempi lukemin 5–3. Tämän myötä lahtelaisten voittoputki kasvoi jo kuuden ottelun mittaiseksi.

Pelicans on sarjassa neljäntenä. Se on napannut 50 ottelusta 87 pistettä.

Sarjakärki Lukon saldo 52 ottelusta on tasan sata pistettä.

SM-liigan tiistain kierroksen tulokset:

Pelicans–Lukko 5–3
Tappara–SaiPa 8–0

Lue myös:

    Uusimmat