USA 1996. Ohjaus ja käsikirjoitus: Barry Levinson. Perustuu Lorenzo Carcaterran romaaniin. Kuvaus: Michael Ballhaus, A.S.C. Leikkaus: Stu Linder. Lavastus: Kristi Zea. Musiikki: John Williams. Tuotanto: Barry Levinson ja Steve Golin. Pääosissa: Kevin Bacon, Robert De Niro, Dustin Hoffman, Jason Patric, Brad Pitt, Brad Renfro, Ron Eldard, Billy Crudup, Vittorio Gassman, Terry Kinney, Frank Medrano, Jonathan Tucker, Geoffrey Wigdor, Joe Perrino, Minnie Driver.
Suurkaupungin laidoille sijoittuvat eeppiset kasvutarinat ovat useasti olleet Hollywoodin mieleen kirkkaimpana esimerkkinään Martin Scorsesen Mafiaveljet. Nyt myös Barry Levinson rakentaa pitkiä ajallisia tarinalinjoja New Yorkin Hell s Kitcheniin sijoittuvassa teoksessaan Sleepers - Katuvarpuset. Levinson ei tulita kuvalla Scorsesen tavoin, muttei myöskään hehkuta tunteita yli. Tuloksena on sujuvaa elokuvaa, joka olisi kuitenkin kaivannut jotain ylimääräistä puristusta. Nyt pitkän elokuvan kaikki osiot jäävät hieman tasapaksuiksi ja loppupuolella elokuva tyydyttääkin sekä henkilöidensä lisäksi katsojille lähemmäs kaksi tuntia syötettyä kostonhimoa.
Scorseselta tuttua on myös Levinsonin käyttämä voice over -kerronta, joka puhutaan neljän kaveriporukasta yhden, Shakesin (Perrino, Patric) suulla jostain tarinan taitteen takamailta. Ääni muistelee poikien lapsuutta rikollisten ja työläisten kansoittamassa Hell s Kitchenissä, painottaa yhteisön lojaalisuutta jäsenilleen ja pohjustaa poikien tragediaan taluttavat tapahtumat. Myös Hell's Kitcheniin sijoittunut irlantilaisohjaaja Phil Joanoun leffa State of Grace laukaisi jännitteensä katharttisen puhdistavalla verilöylyllä. Sellaista Levinson ei ole elokuvaansa rakentanut. Koston enkelit läpyttävät oikeussalissa ja yhteisön lojaliteetti maksaa pahalle palkkansa.
Sleepersin käsittelemät teemat ovat tavattoman rankkoja ja traagisia, mutta seuraukset ja niistä selviäminen ei tuo mitään uutta filmikaupungin elokuvaperinteeseen. Levinson tosin jaksaa seurata kauan kaveruksia nuorina poikina sävyttäen tarinaansa päällekkäisillä takaumilla. Kerronta ei kuitenkaan kiristä jännitettä tarpeeksi, kärsimykset joko sivuutetaan tai niistä muodostuu kasvottomia. Tämä tekee kostotoimista tavallista elokuvan polttoainetta.