Ruotsalaistoimittaja ei päässyt jalkapallomaajoukkueen MM-avausta edeltäviin harjoituksiin myöhästyttyään. Tunteisiin meni.
Expressen kertoo Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n urheilutoimittajan Björn Nordlingin koettelemuksista.
Lue myös: Hurja taistelu MM-nurmella! Turkki hakkasi päätä seinään
Ruotsin harjoitukset pidettiin lauantaina Rayadosin harjoituskeskuksessa Meksikossa. Treenipaikkaa vaihdettiin Fifan toimesta aiemmin "operatiivisista syistä".
Alkuperäisen suunnitelman mukaan joukkueen piti treenata Monterreyssa, jossa se pelaa avausottelunsa varhain maanantaiaamuna Tunisiaa vastaan.
Expressenin mukaan lauantaina mediaa odottivat uudessa harjoituspaikassa mittavat turvatoimet. Kaduilla nähtiin aseistettuja poliiseja ja armeijan joukkoja.
– Fifa arvioi paikallisviranomaisen kanssa, minkä verran turvatoimia tarvitaan. Tilanne vaihtelee varmasti maakohtaisesti, Ruotsin joukkueen tiedottaja kommentoi Expressenille.
Tiukat turvatoimet aiheuttivat päänvaivaa SVT:n Nordlingille. Hänen sisäänpääsynsä estettiin, kun Ruotsi piti harjoitusten alkuosan avoimena medialle.
– Saavuimme taksilla, jolla oli ongelmia liikenteessä, joten myöhästyimme hieman. Kun saavuimme, meitä ei päästetty sisään. Kaveri vain sanoi, että he saivat päästää ihmisiä sisään tiettyyn aikaan mennessä, Nordling taustoitti iltapäivälehdelle.
– En ole kokenut tällaista aiemmin, ja olen kuitenkin seurannut useita arvoturnauksia. Voin sanoa, että olen hieman yllättynyt ja aika tyytymätön, toimittaja tilitti.
Kaiken päälle harjoitusten aikana alkoi sataa. Expressen kuvailee, kuinka toimittaja joutui odottamaan aitojen ulkopuolella läpimärkänä.

