Salkkareissa nähtiin vastikään, kuinka sarjan pääpahis Aki Nikkinen kellisti varttuneemman Helena Kuulan. Salkkareissa on nähty epätodennäköisiä pareja aikaisemminkin – muistatko nämä romanssit?
Aleksi ja Hanna
Salatut elämät -sarjan ensimmäinen äärimmäisen epätodennäköinen pari lienevät Hanna ja Aleksi Salin. Hanna nai itseään vanhemman Jukka Salinin sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella, mutta iskikin silmänsä Jukan vanhimpaan poikaan Aleksiin.
Aleksin ja Hannan suhteesta sai alkunsa kaksikon lapsi Sofia. Suhde päättyi vasta, kun Hanna joutui kolariin.

Aki ja Karin
Aleksi ei ole Salatut elämät -sarjan ainoa mies, joka on sotkeutunut äitipuoleensa. Aki Nikkinen on pyrkinyt jopa avioon edesmenneen isänsä Erik Ekholmin lesken Karin Ekholmin kanssa. Sen lisäksi, että Karin on Akin äitipuoli, hän on myös Akin silloisen parhaan ystävän, Markus Ekholmin äiti.
Avioaikeet peruuntuivat vasta, kun Karin sai tietää, että Aki on hänen entisen aviomiehensä salattu lapsi.
Aki ja Helena
Akin metkut eivät päättyneet Karin Ekholmiin. Hänellä on myös tuoreempia kokemuksia vanhemmista leideistä, kun hän päätyi viettelemään bisneskumppaninsa Helena Kuulaa ollessaan vielä naimisissa Monica Mustavaaran kanssa.
Helena pettyi kovasti saatuaan tietää, ettei Monican ja Akin avioero ollut vireillä. Helena otti etäisyyttä Akiin. Ainakin hetkeksi.
Kalle ja Katariina
Kalle Laitelan ja Katariina Mäkelän seurustelu tuli varmasti yhtä yllättäen Kallelle itselleen kuin katsojilleenkin. Kalle on homoseksuaali ja ollut sinut seksuaalisen identiteettinsä kanssa jo kauan ennen hänen ja Katariinan suhdetta.
Katariina sai Kallen hetkeksi epäilemään, pystyisiköhän sittenkin olemaan kiinnostunut myös naisista. Katariina huomasi kuitenkin pian, ettei Kalle ei pystynyt olemaan täysillä mukana suhteessa naisen kanssa. Kalle ja Katariina erosivat, mutta pysyivät ystävinä.
Elina ja Juha
Elina Taalasmaa ja Juha Viljanen ovat yksi Salattujen elämien historian epätodennäköisimmistä pareista – ja syystä. Elina ja Juha paljastuivat sisarpuoliksi, kun heille selvisi, että Juhan isä Martti onkin myös Elinan biologinen isä. Elina ja Juha erosivat totuuden tultua julki.
Salla ja Ismo
Salla ja Ismo on yksi epätodennäköisimmistä Salkkarit-pareista paitsi ikäeron, myös erinävien luonteiden vuoksi. Ismo ihastui Sallaan, kun nainen tuli töihin Stellansiin Ismon työpariksi. Kaksikko suuteli ensimmäistä kertaa Stellans-gaalan päätteeksi, ja romanssi puhkesi lopullisesti yhteisellä kylpylälomalla.
Sallan ja Ismon parisuhde oli yhtä suurta draamaa. Pariskunnan häät päättyivät Kentaurin räjähdykseen, ja Salla julistettiin kuolleeksi. Murtunut Ismo meni katsomaan Sallaa viimeisen kerran ruumishuoneelle ja suukotti tätä suulle. Miehen järkytykseksi Sallan suu raottui ja ruumis liikahti. Myöhemmin Salla pääsi kotiin ja kaksikon avioelämä saattoi alkaa.
Sallan mustasukkaisuus pilasi kuitenkin lopullisesti pariskunnan välit. Lopulta Ismo sai mustasukkaisuudesta tarpeekseen ja muutti pois kotoa.
Kari ja Isabella
Kari Taalasmaa ja Isabella Holm eivät ole sukulaisia, molemmat ovat varmoja seksuaali-identiteetistään eikä ikäeroakaan juuri ole. Kaikki muut erot kuitenkin löytyvät. Siinä, missä Kari on käytännön mies, joka pitää asioiden tekemisestä käsillään, Isabella on aivan eri maailmasta.
Pari esittikin julkisesti pitkään vihaavansa toisiaan ennen kuin heidän suhteensa tuli ilmi.