100-vuotiaan Suomen itsenäisyyden juhlinnan jälkeen edessämme ovat toisenlaiset muistelot, kun sisällissodasta tulee kuluneeksi ensi keväänä sata suotta. Valtiovalta vetää tämän historian äärellä matalaa profiilia.
Mitään valtiollisia muistoseremonioita ei tule, mutta kansalaisjärjestöjen tapahtumia luvataan tukea. 1918 tapahtumat kootaan Sisällissodan muistovuosi-sivustolle, joka avataan loppiaisena.
Valtioneuvoston alaisuudessa toimiva muistovuosi.fi-sivusto palvelee kansalaisjärjestöjen ilmoitustauluna ja tarjoaa historiankirjoitusta tragediasta, joka kohtasi Suomea vain kaksi kuukautta itsenäistymisen jälkeen.
Sivustolle voi lähettää tietoja tapahtumista sodan teeman äärellä. Ne käydään läpi ennen julkaisua, jotta asiallisuus ja arvokkuus säilyy.
Miksi valtiovalta vetää matalaa profiilia?
Miksi valtiovalta ei aio järjestää mitään muistojuhlaa näin merkittävän historiamme vaiheen äärellä?
Muistovuosi-hankkeen pääsihteeri Pekka Timosen mukaan valtio osallistuu mieluummin joihinkin kansalaisjärjestöjen tapahtumiin ja antaa tapahtumien järjestelyihin tukea. Historiaa voi opiskella ja yrittää ymmärtää muistovuosi-sivustolta.
– Sodan tapahtumien rinnalla yhtä tärkeää on se, että me selvisimme sodasta. Saavutimme sovinnon ja yhteiskunnallisen eheyden. Ne ovat asioita, joita meidän tulisi arvostaa myös tänään.
Valtiovalta ei sentään kiellä sitä, että sisällissota voi yhä nostattaa tunteita tai jopa katkeruutta.
– Totta kai arpia on yhä, siksi pitääkin puhua sekä muistella. Mutta toivottavasti nähdään jo sadan vuoden perspektiivi – millaisessa maailmassa tuo sota käytiin, Timonen sanoo.
Tunteita nousee yhä
Eritoten väkivallan historiaa tutkinut Teemu Keskisarja ei odota 2018 keväältä mitään säyseää kumartelua.
– Totta helvetissä se nostattaa tunteita, kun muistellaan, miten esi-isämme tappoivat toisiaan ja ruumiita tuli yli 30 000. Tuon ajan suurilta poliitikoilta oikealta vasemmalle - Svinhufvud, Mannerheim ja Kullervo Manner – heiltä voisi kysyä, että ”miten meni niin kuin omasta mielestäsi”.
Suorapuheisena ja ärsyttävänäkin tunnettu nuori historioitsija kutsuu haastatteluun vantaalaiseen puistoon, joka muistuttaa enemmänkin kovin harvakasvuista metsälänttiä.
Monilta unhoon jääneessä puistossa seisoo muistomerkki ”1918 aatteensa vuoksi kaatuneille”. Muistomerkillä on käyty vasta äsken, juurella seisoo kaksi kynttilää: punainen ja valkoinen.
– Tämä on punaisten puisto. Tänne kaatui 100 suomalaista sodan loppuvaiheessa, kun saksalaiset sotilaat jyräsivät punaisia amatöörejä.
Keskisarja muistuttaa, että sisällissodasta jos mistä löytyy tutkittua tietoa muutaman kirjaston verran. Se on nuohotuinta historiaamme sitten viime sotien.
– Tiedotusvälineet höpöttävät, että 1918 olisi joku vaiettu tabu, ettei olisi kerrottu punaisten naisten teloituksista tai ties mistä. Kaikesta on kirjoitettu tietokirjoja ja romaaneja tuhatmäärin. Ongelma on siinä, että ihmisiä ei kiinnosta lukea kirjoja.
Vapaussota on kaunein nimi, se sopii kaikille
Keskisarja on samaa mieltä siitä, että Suomen toipuminen oli jonkinlainen ihme.
– Sitä olen paljon pohtinut. Suomi oli todella rikki ja sotaan oli sata syytä maailmanpolitiikasta nälkään. Mutta silti meillä oli kehittyvä talous ja vahva kansallinen kulttuuri sekä ymmärrys demokratiasta.
Niinpä Keskisarja uskoo, että Suomi kestää nyt sodan ruotimisen ja myös ikuisen pähkäilyn nimen äärellä. Valtiovalta on valinnut tarkkaan ”sisällissodan”. Entäs kansalaissota, kapina, vapaussota?
– Sodalla on aina monta nimeä – ja minulle kelpaavat nuo kaikki. Mutta kaunein on vapaussota, koska myös punaiset kaatuivat vapauden puolesta.