Péter Magyarin johtama Tisza-puolue nousi nopeasti kärkeen kannatusmittauksissa ja on pitänyt kiinni kärkipaikasta, vaikka vaalikampanjaa varjostavat poikkeuksellisen raju mustamaalaus ja epäreilu asetelma.
Unkarin pääministeri Viktor Orbán on Euroopan unionin pisimpään vallassa ollut hallituksen johtaja. Hän on Fidesz-puolueensa kanssa hallinnut maata yhtäjaksoisesti kuudentoista vuoden ajan.
Tulevana sunnuntaina Orbánin valta on toden teolla uhattuna, kun unkarilaiset äänestävät parlamenttivaaleissa.
Päävastustaja Tisza-puolue on noussut suosioon lähes täydestä tuntemattomuudesta. Puolueella ei ole yhtään kansanedustajaa, mutta se nousi jo loppuvuodesta 2024 kärkipaikalle useissa riippumattomissa kannatuskyselyissä. Asema on säilynyt vaaliviikolle saakka.
Virallisesti puolue on nimeltään Kunnioitus ja Vapaus, mutta lyhennettynä unkarinkieliset sanat muodostavat sanan Tisza, joka tarkoittaa myös maan toiseksi suurinta jokea. Iskulauseensa mukaan puolue aikoo vaalipäivänä aiheuttaa poliittisen tulvan.
Árad a Tisza! – Tisza tulvii.
Sisäpiiristä oppositiojohtajaksi
Tiszaa johtaa entinen Fideszin sisäpiiriläinen, europarlamentaarikko Péter Magyar. Hän on luvannut muun muassa palauttaa oikeusvaltioperiaatteen, kitkeä korruption ja korjata rikkinäisen suhteen Euroopan unioniin.
Muu oppositio on lähes kokonaan ryhmittynyt Magyarin taakse ja osa puolueista on jättänyt kokonaan omat ehdokkaansa asettamatta.



