Mainos

Sinisten uusi logo ihmetyttää: "Saakohan tuolta S-bonuksia?" – näin vastaa osuuskauppa

20:23

Sinisen tulevaisuuden eduskunnassa pitämän tiedotustilaisuuden lopputuloksena on uusi logo ja kova kohina verkossa.

Sinisten logoa on verrattu ennen kaikkea S-ryhmän hyvin tutuksi tulleeseen S-logoon. Sillä erotuksella, että Sinisten tunnuksesta puuttuu keskeltä valkoinen viiva.

S-ryhmän markkinointijohtaja Veli-Pekka Ääri sanoo MTV uutisten haastattelussa, että sinisten tunnuksessa on selvästi sininen S-kirjain ja siinä voi halutessaan havaita sukunäköä S-ryhmän logoon.

– Kun pyörittelin sinisten tunnusta, niin on ihan selvää, että ei sitä ole mitään tarvetta lähteä muotosuojan näkökulmasta haastamaan millään tavalla, Ääri sanoo.

Verkossa kuhisee

Markkinointijohtaja sanoo myös huomanneensa, että sosiaalisessa mediassa keskustelu käy vilkaana ja S-ryhmään vertaillaan.

– Assosiaatioita tulee varmaan myös Suomen lippuunkin, Ääri pohtii.

Myös MTV Uutisten Facebookissa on otettu iltapäivän mittaan kantaa tunnusten samankaltaisuuteen.

– Toisaalta tulee mieleen, että saakohan tuolta s-bonuksia.

– Mitä ihmettä?? Tuohan on kopio S-Marketin logosta. Mulla on S-Marketin jäsenetukortti. Joutuuko sen nyt heittää roskiin ton kopion vuoksi.

– Tekee mieli ostaa maitoa ja makkaraa.

S-ryhmän markkinointijohtaja sanoo, että brändit ovat omistajiensa vahvaa pääomaa. Niiden kanssa ollaan tarkkana.

– Kyllä me seuraamme tätäkin keskustelua mielenkiinnolla, mutta ei tässä ole tosiaan muotosuojan takia tarpeen tehdä mitään.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.