Miltä tuntuu, kun näkökyky katoaa? Maija Lindgren menetti suuren osan näöstään silmänpohjan rappeumalle. Teknologia, tukijoukot ja positiivinen asenne auttavat reipasta rouvaa selviytymään arjessa.
Sateisena lokakuun iltana vuonna 1999 Maija Lindgren hyppäsi auton rattiin aavistamatta, että hänen elämänsä tulisi muuttumaan.
– Ihmettelin ajaessani, miten olikin niin pimeää. Pysähdyin pyyhkimään tuulilasia, mutta se ei auttanut, Maija muistelee. Häntä pelotti: kuinka voi olla, ettei näe?
Pelko kasvoi, kun Maija huomasi ohi pyyhältävien autojen perävalojen näyttävän kummallisilta, aivan kuin tähdiltä.
– Pelästyin, että aivoissani tapahtuu jotain. En saanut nukuttua sinä iltana, kun pelkäsin, että minulla olisi esimerkiksi aivoverenvuoto.
Maija otti yhteyttä lääkäriin. Diagnoosi oli shokeeraavaa kuultavaa, vaikka aivoverenvuodosta ei onneksi ollutkaan kyse: Maijalla oli aggressiivisesti kehittynyt silmänpohjan rappeuma. Rappeuma oli edennyt niin pitkälle, ettei hoitokeinoja enää ollut, vaan hänen näkönsä tulisi jatkuvasti heikentymään.
"Miksi minulle piti käydä näin?"
Diagnoosi tuli tuolloin 66-vuotiaalle Maijalle täytenä yllätyksenä. Hän oli käynyt näön tarkastuksessa pari vuotta aiemmin, mutta tutkimusta ei ollut tehty niin tarkasti, että rappeuma olisi havaittu ajoissa.
