Siitepölyallergiaa joka toisella suomalaisella – tunnista lievätkin oireet
Viidesosa suomalaisista kärsii siitepölyallergiasta, ja lähes joka toinen suomalainen kokee allergiaoireita jossain vaiheessa elämäänsä.
Yleisin allergian aiheuttaja on koivu, joka kukkii yleensä toukokuun puolivälissä. Tänä vuonna voi odottaa, että koivu alkaa kukkia jo paljon aikaisemmin lämpimien säiden takia.
Leppä ja pähkinäpensas jo kukassa
Turun yliopiston aerobiologian yksikön siitepölytiedotteen mukaan leppä kukkii maan etelä- ja keskiosissa, ja sen siitepölymäärä on runsasta. Pähkinäpensas kukkii eteläosissa, mutta sen siitepölymäärä ilmassa on vähäistä.
– Pähkinäpensas on voimakkaasti allergisoiva laji, mutta sitä kasvaa Suomessa melko vähän. Pähkinäpensaan siitepölypitoisuudet Suomessa ovat aika pieniä, kommentoi aerobiologisen yksikön tutkimusavustaja Sanna Pätsi.
Noin 90 prosenttia koivulle allergisista saa oireita myös lepästä ja pähkinäpensaasta. Allergialääkitys kannattaa siis jo aloittaa.
– Ainakin herkimpien ihmisten kannattaa alkaa varautua lääkityksen aloittamiseen jo nyt, neuvoo Pätsi.
Koivun kukinta ei ole vielä alkanut Suomessa, mutta Saksassa ja Itävallassa kyllä.
– Jos tulee lämpimiä, eteläisiä ilmavirtauksia, niin niiden mukana tulee luultavasti koivun siitepölyä jo nyt. Viime viikon aikana on selvästi tullut paljon ainakin lepän siitepölyä kaukokulkeutumana, Pätsi sanoo.
Lieviäkin oireita on hyvä hoitaa
Siitepölyallergian oireisiin kuuluvat vesinuha, tukkoisuus, aivastelu ja nenän kutina. Allergiasta voi seurata myös yskänärsytystä ja astmaoireita. Silmät voivat punoittaa, kutista ja kirvellä.
Siitepölyallergian oireita ei välttämättä tarvitse lääkitä, jos oireita on todella vähän. Siitepölyä kannattaa silti välttää niin paljon kuin mahdollista. Hyvä kotikonsti oireiden lievittämiseen on apteekista saatavan nenäkannun käyttäminen. Nenäkannun avulla nenä huuhtoutuu ja oireet vähenevät.
– Kannattaa välttää siitepölyn tuomista sisään. Tuulettamista kannattaa välttää ja vaatteita ei tulisi kuivata ulkona, sillä siitepöly tarttuu ulkona vaatteisiin ja kulkeutuu sitä kautta asuntoon, Pätsi neuvoo.
Päivittäiset oireet vaativat lääkehoitoa. Apteekeissa on laaja valikoima antihistamiineja ja kortisonisuihkeita. Jos tarvitset lääkkeitä päivittäin, voi olla hyvä hakeutua lääkäriin ja neuvotella oikeanlaisen lääkityksen saamisesta.
Lieviäkin allergiaoireita kannattaa hoitaa, sillä hoitamaton siitepölyallergia voi lisätä poskiontelontulehduksen ja korvatulehdusten riskiä. Tupakointi ja huono kunto pahentavat siitepölyallergian oireita.
Lue myös:
Nita Makkonen, nita.makkonen@mtv.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää