Siim Liivik myöntää, että treenisalilla on näkynyt myös turhautumista: "Olen Katrille pari kertaa kiukutellut"

TTK-kisaajat ovat treenanneet jo useiden viikkojen ajan tanssejaan, jolloin mukaan on mahtunut ripaus turhautumistakin.

Ex-jääkiekkoilija Siim Liivik myönsi, että Katri Mäkisen suunnittelemat koreografiat ovat tuntuneet haastavalta.

Toistaiseksi Liivik on kuitenkin suoriutunut hyvin, ja nimesipä Helena Ahti-Hallberg hänet toisen suoran Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksen onnistujaksi. 

– Olen Katrille pari kertaa kiukutellut, että miksi teet näin vaikeita koreografioita, etkö voisi tehdä helpompia, Liivik myönsi toisen suoran lähetyksen jälkeen.

Tämä tanssi vakuutti TTK-tuomariston - Katso video!

Sinnikäs yrittäminen kuitenkin palkittiin onnistuneella tanssilla.

– Tässä oli lopputulos, miksi minunkin pitää pakosta lyödä joskus päätä seinään. Joskus sitä oppiikin, hän lisäsi.

Mäkisen mukaan inspiraatio uuteen tanssiin lähtee nimenomaan Liivikistä.

– Tietysti mietin, mikä Siimille sopisi tai mikä yllättäisi ihmiset hänen tanssimanaan.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa sunnuntaisin klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat