Siilinjärvellä kahden auton nokkakolari – kolme loukkaantui

Poliisi tiedottaa nokkakolarista Siilinjärven Nilsiäntien Kuuslahden kohdalla.

Poliisi tiedottaa Siilinjärvellä Nilsiäntiellä tapahtuneesta kahden auton nokkakolarista. Poliisin mukaan onnettomuudessa loukkaantui kolme ihmistä, joista yksi vakavammin. Toisessa autossa oli vain kuljettaja ja toisessa kuljettajan lisäksi kaksi alaikäistä matkustajaa.

Poliisin ensitietojen mukaan onnettomuus aiheutui toisen ajoneuvon lähdettyä heittelehtimään tieosuudella, joka on paikoin liukas ja jäinen. Tieosuus on suljettu ja poliisi on paikalla ohjaamassa liikennettä.

Poliisi kertoo, että toinen ajokaista saatiin avattua liikenteelle noin kello 17.40. 

Poliisi jatkaa onnettomuuden selvittämistä. Esitutkinnan alkuvaiheessa rikosnimikkeinä ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen, sekä vammantuottamus.

 

Lue myös:

    Uusimmat