Hanna-Maria Seppälä päätti perjantaina olympiaurakkansa Ateenassa 24. sijaan 50 metrin vapaauinnin alkuerissä ajalla 26,01. Seppälä lähti Ateenaan sairastelun vuoksi ilman suuria odotuksia, mutta nappasi päämatkaltaan 100 metrin vapaauinnista 12:nnen sijan. Tuo jäi suomalaisuimareiden parhaaksi henkilökohtaiseksi saavutukseksi.
Seppälä vakuutti, että hänen tavoitteensa täyttyivät myös pikamatkalla.
- Ihan tyytyväinen olen, kun vertaa siihen mitä olen aiemmin tällä kaudella uinut. Aika ja sijoitus paranivat edellisistä olympialaisista. Tämä oli hyvä päätös kisoille, Seppälä sanoi.
Neljä vuotta sitten Sydneyssä Seppälä sijoittui 50 metrin vapaauinnissa 28:nneksi ajalla 26,21. Seppälä panostaa yhä pääasiassa sadalle metrille.
- En ole ihan niin räjähtävä, vaikka olenkin nopea. Se satanen vaan sopii paremmin, hän sanoi.
Maailmanmestaruuden voittaneelle uimarille Ateena tuotti verrattain vaatimattomia tuloksia. Seppälä ei osannut veikata mihin olisi yltänyt, jos valmistautuminen olisi sujunut ongelmitta.
- Hirveän vaikea sanoa. Kausi oli vaikea ihan yleisestikin, ei pelkästään sairastelun takia, Seppälä tuumi.
Indianapolis kutsuu
Seppälä koki Ateenan uintikisat kokonaisuutena hienoksi tapahtumaksi.
- Oikein mahtavat kisat. Hyviä suorituksia ja kovia aikoja, Seppälä viittasi lähinnä kansainväliseen kärkeen.
Hienoimmaksi yksityiskohdaksi hän mainitsi joukkuehengen, joa khänen mielestään pysyi hyvänä ja leppoisana koko kisojen ajan.
Seppälälle syksy tuo tullessaan lisää arvokisoja. Kilpailukalenterista löytyvät mm. lyhyen radan MM-kilpailut Indianapolisissa ja lyhyen radan EM-kilpailut Wienissä.
- Olen kaikissa mukana, tykkään niin paljon kisata. En niiltä (MM) paljon odota, vedän vaan fiiliksellä läpi. Niistä tulee varmaan tosi hienot kisat, kun ovat satsanneet niin paljon, Seppälä arveli.
Pidemmällä tähtäimellä siintävät myös seuraavat olympialaiset Pekingissä 2008.
- Kovasti toivoisin, Seppälä ilmoitti halukkuudestaan.
