Aasian kisoissa saavuttamastaan hopeamitalista sukupuolitestin jälkeen luopumaan joutunut Intian Santhi Soundarajan toivoo, että Etelä-Afrikan Caster Semenya ei kokisi samaa kohtaloa.
- En toivoisi, että kenellekään tapahtuisi mitä minulle tapahtui, 800 metrin hopeaa vuonna 2006 juossut Soundarajan sanoi.
- Rukoilen, että Semeyaa ei estetä juoksemasta.
Berliinin MM-kisoissa 800 metrin kultaa elokuussa voittanut Semenya on joutunut suuren kohun keskelle, kun kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF:n tehtyä hänelle sukupuolitestin.
- Olen surullinen hänen puolestaan. Hänen täytyisi taistella asiansa puolesta. Hänellä on myös Etelä-Afrikan hallituksen tuki puolellaan.
- Olen varma, että hänellä on voimaa nousta kaikesta mitä hänelle on tapahtunut. Toivon, että Semenya jatkaa juoksemista ja voittaa kisoja. Rukoukseni tulevat aina olemaan hänen mukanaan.
Semenyan testituloksia ei ole vielä paljastettu, mutta Berliinin mitalia ei tulla häneltä ottamaan, vaikka niistä paljastuisikin epäselvyyksiä. Soundarajan sitä vastoin menetti saavuttamansa mitalin. Intialaiselle tehtyjen testien tuloksista ei ole vieläkään kerrottu.
- En ole kuullut mitään vuoden 2006 jälkeen. Tällaista ei saisi sattua kenellekään. Tulen köyhästä perheestä, enkä ole saanut edes töitä Dohan tapahtumien jälkeen.
- Minua kohdeltiin kuin olisin huijari. Vain Tamil Nadun (maakunta Intiassa) hallitus oli minun puolellani ja he antoivat minulle 3 000 rupian (42 euron) kuukausittaisen stipendin.
Soundarajan, joka on köyhästä tiilenpolttajien perheestä, yritti itsemurhaa vuoden 2006 tapahtumien jälkeen. Myöhemmin hän aloitti kuitenkin nuorten urheilijoiden valmentamisen.
- Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa valmentaminen. Minulla on noin 70 poikaa ja tyttöä, jotka tulevat koulun ulkopuolisina aikoina harjoittelemaan kanssani.
- Mutta meillä ei ole kunnon harjoituspaikkoja. Harjoittelemme mudassa, ja kun alkaa sataa, se käy todella vaikeaksi.
Intian yleisurheiluliitto (AFI) odottavat Semenyan tapaukset selviämistä ja päättävät sen jälkeen kysyvätkö Aasian olympiakomitealta Soundarajanin mitalin palauttamista.
